Kauden 2024 parhaimmat jokiperhot

Lopultakin taimen haavissa

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kauden 2024 parhaimmat jokiperhot. On taas sen aika eli tuoda julki kauden 2024 parhaimmat jokiperhot. Kausi 2024 oli hyvin erikoinen. Vesimäärät vaihtelivat kummasti, kun kesän turneelle kesäkuun alkupuolella lähdettiin. Jotenkin tuntui, että kesällä 2024 erilaisten perhojen toimivuudessa oli paljon vaihtelua. Ehkä siihen vaikuttivat suuret vaihtelut veden korkeudessa. Tästä pientä pohdintaa seuraavaksi.

Vaihtelua vesimäärissä

Kävin jo toukokuun alussa Kuhmossa ja silloin ei vettä aivan julmettua määrää enää ollut, mutta riittävästi kuitenkin. Toukokuun alussa myös Karkkilassa saatiin nauttia hyvästä vesimäärästä. Kun toukokuun lopulla palasin takaisin Tsekeistä, olikin Karkkilan vesimäärä jo kesäkuun puolivälin tasoa. Kesäkuun alussa oli vesimäärä laskenut jo huolestuttavan alas. Kalat olivat kokeneet nopeasti kovan vesimäärän laskun, ja eivätkä olleet kovin halukkaita ottamaan perhoon.

Viime talven runsas lumimäärä katosi todennäköisesti höyrynä ilmaan sekä imeytyi maahan. Kuitenkin alueellisia eroja löytyi. Jotenkin tuntui että Koillismaalla riitti vettä hyvin. Kainuu ja Lapin alueet loistivat puolestaan vähävetisinä. Nämä alueet kärsivät selvästi harjuksien syöntihaluttomuudesta. Vaikka kaloja näkyi paikoin runsaasti, ei se konkretisoitunut suoraan saatuihin kaloihin.

Ilmastonmuutosta tai ei, ovat Suomen vuodenajat olleet aina hieman erilaisia. Mutta nyt tuntuu, että erot ovat olleet jyrkästi suurempia. Mitähän on tiedossa vaikkapa kymmenen vuoden päästä.

Pohjoisen jokien vesimäärät olivat vielä kesäkuussa ok mitoissa. Mutta muutokset heikompaan tapahtuivat jo heinäkuun alkupuolella.
Pohjoisen jokien vesimäärät olivat vielä kesäkuussa ok mitoissa. Mutta muutokset heikompaan tapahtuivat jo heinäkuun alkupuolella.

Vaikutuksia kaloihin

Kun talvi on runsasluminen ja mahdollisesti pakkastakin on paljon, ei kalan elämä joessa ole sen helpompaa. Joen päällä oleva jääkansi tekee vedessä olevan maiseman pimeäksi. Ainaiset viholliset kuten minkki ja saukko liikkuvat joka tapauksessa aktiivisesti etsimässä syötävää, kuten kaloja.

Kun vettä riittää joessa runsaasti, on keväällä soraikosta kuoriutuvilla taimenen poikasilla mukavat olot. Ruokaakin on runsaasti kun aurinko lämmittää rantakasvistoja ja hyönteisiä alkaa kuoriutua niiden kätköistä. Kevätkutuinen harjus tykkää kun vettä on riittävästi kutupaikoilla. Kaikki on siis vielä hyvin.

Kun vesi vähenee, niin kalojen elintila samalla pienenee. Kun vesi vähenee, oletettavasti ei vettä ole satanut ja lämpötilat ovat saattaneet olla korkeat. Kun vesi vähenee, se myös lämpenee nopeammin. Lämmin jokivesi ei ole hyväksi millekään kalalle. Mutta erityisesti lohikalat kärsivät lämpimästä vedestä erityisen paljon. Kaloista tulee lämpimän veden myötä passiivisia ja hyvin haluttomia ottamaan kiinni erilaisiin tarjottuihin pyytöihin.

Vaikutus perhojen pyytävyyteen

Aiemmin tehokkaiksi todetut perhot eivät toimineetkaan niin tehokkaasti. Nymfien värikkäät iskupisteet niin pyrstöissä kuin kauluksissa pitääkin yhtäkkiä olla paljon maltillisemman kokoisia. Iso ja tuuhea pyrstö ei olekaan niin toimiva. Vaan mieluimmin lyhyt, ohut ja jopa hailakamman värinen toimi paremmin.

Myös kevyehkö runkohäkilä on todettu toimivaksi kun olosuhteet ovat poikkeavat. Perhon runkojen osalta ohuet rungot toimivat paremmin kuin paksut ja tuuheat. Mielestäni perhojen hahmot voivat olla hyvin kokonaisuudessaan maltillisimpia kuin runsaan veden aikana.

Testasimme hieman enemmän perhojen runkojen erilaisia värejä ja muotoja. Perinteinen OT – Orange Tag tehtiin paksummalla Hendsin Spectra Dubbing no: 46 sekä no: 47 väreillä. Runkojen muodot tehtiin kolmella eri tavalla. Ensimmäinen läpikuultavan ohuena tasapaksuna.Toinen vaihtoehto oli sikarin muotoinen ja kolmas oikein runsaana, tuuheaksi harjattuna. Koukkuna käytettiin Hanak 450BL jigikoukkua. Koukkukoot olivat 12, 14, 16 ja 18. Perukkeen paksuus oli 0,16 Trouthunter Fluorocarbon.

Käytimme perukkeessa aina kahta OT – perhoa, joiden paikkoja vielä vaihdettiin keskenään kesken kalastuksen. Omasta mielestäni ei ollut yllätys että tuo tuuheaksi harjattu runkoinen perho toimi heikoiten. Tästä perhosta löytyivät ne isoimmat harjukset. Tämä perho toimi paremmin isommassa k14 koossa. Toiseksi parhaiten toimi OT selvästi sikarinmuotoisella rungolla. Tuo jigikoukun runko on sen verran lyhyt että ei ollut helppoa saada sikarinmuotoa aikaiseksi. Tämä runkomuoto voisi toimia paremmin pidemmässä koukkumallissa.

Ei liene yllätys sekään, että ohutrunkoiseksi sidottu OT toimi koukkukoosta huolimatta parhaiten. Myös k12 ohutrunkoinen päihitti k12 tuuheaksi harjatun OT mennen tullen. Kun kalansyönti lopulta hiipui, tarjosi k18 sidottu ohutrunkoinen OT vielä muutamia kaloja. Kaikkiaan tällä muutaman tunnin sessiolla Muonionjoen koskilla saatiin liki 70 harjusta ja pari taimenta.

Ei siis ole aivan sama millaisia sutturoita vedessä uittelee. Heikolla syönnillä ja etenkin huonoilla olosuhteilla voi olla yllättävän iso vaikutus saatujen kalojen määrään. Näitä ehkäistäkseen voi muutamalla asialla pystyä vaikuttamaan positiivisesti. Nehän ovat perhon koko ja malli sekä perukkeen paksuus.

Kuvan mukainen vähän veden tilanne oli totta pohjoisen jokivesillä jo heinäkuun lopulla
Kuvan mukainen vähän veden tilanne oli totta pohjoisen jokivesillä jo heinäkuun lopulla

Erikoisia ilmastonmuutoksia

Elämme siis hyvin erilaisia avovesikausia kuin aiemmin. Toki myös talvetkin ovat muuttuneet, mutta tässä kohtaa käsittelemme enemmän tätä avovesikautta kun perhokalastuksesta puhutaan. Ilmastonmuutos vaikuttaa luonnon hyvinvointiin ja siitä olen kyllä hyvin huolissani. Samalla kun tässä kauhulla seurailee yleisesti maailman muutakin tilanetta, niin aikalailla tuntuu katastrofin ainekset olevan käsissä.

Tänä talvena helmikuussa Etelä-Suomessa ei ole lunta kuin nimeksi. Pohjois-Suomessa helmikuussa on pikkupakkasta, jopa plussa kelejä. Enontekiöllä pitäisi normaalisti olla yli -25 asteen pakkasia koko helmikuun ajan. Nyt viikolla 8 on Enontekiöllä  yöpakkaset olleet -10 -15 luokkaa ja päivisin noin kymmenen asteen tienoilla. Lunta on toki kohtuullisesti 60cm, paikoin on 120cm. Tuosta lumimassasta voisi kuvitella riittävän kevään sulamisvesiksi, mutta kevään ilmat näyttävät kuinka paljon ja pitkäksi aikaa vesimassaa jokiin riittää.

Viime kesänä heinäkuun loppupuolella vesi oli lähes jokaisessa pohjoisen joessa kovin vähissä. Toivotaan että tällä kaudella saamme kalastaa paremmissa olossuhteissa.

Kauden 2024 parhaat perhot

Kun kauden 2024 parhaat perhot valinta oli edessä, pöydällä oli 4 Vision Slim rasiaa täynnä nymfejä. Yhteen rasiaan olin änkenyt reilut 240 perhoa. Joten liki 1000 perhoa oli kaikkiaan valinnan alla. Niin, olen puhunut jo aiemmin että perhomalleja kannattaa vähentää niin että lopulta olisi vaikkapa 8 erilaista perhomallia käytössä. Mutta mutta….

Nämä mallit olisi sidottu erikokoisiin koukkuihin ja muutamalla eri kuulaväreillä. Tämä tietysti näin kun kyseessä on kuulalliset perhot. Itselläni käyttöperhot kun ovat pääosin kuulan kanssa olevia nymfejä sekä pintaperhoja. Mutta mutta, kaudella 2024 oli mukana kaikki mahdolliset perhorasiat. Kun ei mikään vaan tuntunut toimivan.

Koukkuina on käytetty pääosin Erikoistukun maahantuomia Hanakin väkäsettömiä koukkuja. Koukut ovat laadukkaita ja pitävät kalat hyvin kiinni vaikka väkästä ei olekaan. Hanakin kuulissa kestää pinnoite pitkään,  eikä hilseile pois kuten heikompi laatuisissa kuulissa voi käydä. Tässä linkki Erikoistukun sivuille, josta löytyy kattava valikoima Hanakin perhokalastukseen liittyviä tuotteita.

Näistä alla olevista linkeistä pääset katsomaan aiempien kausien parhaat perhot. Jokaisesta postauksesta löytyy varmasti hyviä käyttöperhoja tulevalle kaudelle.

Kauden 2023 parhaat perhot

Kauden 2022 parhaat perhot

Kauden 2021 parhaat perhot

Kauden 2024 jouduin tilanteen eteen, jossa osa aiemmin hyvin toimineista perhoista eivät olleetkaan iskussa. Osa perhoista “sakkasi” kauden aikana pahasti ja uudet ehdokkaat työntyivät esille. Onneksi uusia mutta myös vanhojakin ehdokkaita oli rasioissa. Luulen ja uskon että tämä itselleni epätavallinen tilanne johtui juurikin tuossa ylhäällä kertomastani liian suuresta olosuhteiden vaihteluista. Veden määrän suuret vaihtelut voivat helposti vaikuttaa kalan käyttäytymiseen. Vaikka vaihtelut perhomalleissa eivät välttämättä olleetkaan suuria olivat ne  kuitenkin yllättävän selvästi havaittavia.

Perhot 1 ja 2
Perhot 1 ja 2

Perhot 1 ja 2

Perho 1 

Koukku TMC 2499SP-BL 10 – 14

Kuula: Tungsten kulta ja kupari tungsten 3-3.5mm

Pyrstö: Pinkki Glo-Brite lanka tai vastaava

Kierre: Kulta medium wire tai Uni French tinseli

Selkä: Scud back kirkas

Runko: Fly-Rite dubbing hyönteisen vihreä

Kaulus: Fly-Rite dubbing suklaan ruskea

Tämä larva oli yllättävän tehokas koko kauden ajan. Oikeastaan kokoa pienentämällä perho toimi koko kauden edetessä. En tiedä kuinka paljon tuolla pyrstöhapsulla on merkitystä, mutta tällä kaudella luotin siihen. Käyttämäni TMC koukku on osoittautunut larvoihin juuri oikean muotoiseksi. En ole kovinkaan montaa kalaa siitä karkuuttanut. Koukku pitää kalat todella hyvin kiinni.

Perho 2

Koukku TMC 2499SP-BL 10 – 14

Kuula: Tungsten kulta ja kupari tungsten 3-3.5mm

Kierre: monofiili 0,16

Selkä: Scud back harmaa

Runko: Fly-Rite dubbing  takaosa tumma oliivi, vyö oranssi, kaulus musta

Tämä toinen larva oli aika killeri jo kaiken nähneelle kalalle. Kauden 2024 kesällä oli pakko kaivaa rasioita ja etsiä jotain sellaisia  perhoja, mitkä kalalle kelpaisivat. Niin heikosti toimivat kaikki muut luottoperhot alkukaudesta. Nämä larvat toimivat koko kauden 2024. Jopa niin hyvin että paikoin kalastin kahdella samanlaisella hieman eri kokoisella larvalla.

 

Perhot 3 ja 4
Perhot 3 ja 4

Perho 3 (Red Ribbed Killer)

Koukku: Hanak H450BL Jig Superb tai Hanak H400BL Classic tai Hanak H430BL Eagle Tässä linkki Erikoistukun sivulle. 

Kuula: Kupari, Rose Gold, hopea tungsten 2.5 – 3.5 mm

Kierre: Veevus Power Thread punainen tai fl oranssi lanka

Pyrstö: Peltopyyn siikaset

Runko: Vaalean ruskea dubbing. Tähän voi käyttää vaikka jäniksen naamakarvaa tai vastaavan väristä keinokuitua.

Kaulushäkilä: Peltopyyn siikanen kierrettynä. Myös ruskea CDC-höyhen toimii hyvin.

Kaulus: Hends Spectra dubbing nro 46 tai 47

RRK on ollut kaudesta toiseen luotettu käyttöperho. Harvoin se on pettänyt ja jos näin on käynyt ovat seuraavaksi toimineet vain alla esitellyt mustat nymfit.

Tässä perhossa toimii mainiosti perhon pienentäminen kalojen syönnin ollessa heikko. Koukku koosta #14  -> #16 vaihtaminen tuo jo ison harppauksen kalan syöntihaluihin. Kun #16 hiipuu on aika ottaa #18 koko esiin. Samalla kun aina hiukan ohentaa peruketta niin helpottaa kummasti kalan aktiivisuuteen. Aloitan esimerkiksi #14 perholla 0,16 perukkeella. #16 perholla 0.14 perukkeella ja #18 perholla 0,12 perukkeella.

Nuo ohuet perukkeet kestävät yllättävän hyvin kun käytössä ei ole liian jäykkä vapa. Jos et ole vielä kokeillut ohutta peruketta niin tulevana kautena se kannattaa. Hyvä monofiilisiima vetolujuuden puolesta löytyy Onkitukusta Colmic Xilo Advanced. Etenkin ohuissa paksuuksissa se päihittää monet muut tunnetut perukesiimat.

Perho 4 (Hare´s ear)

Koukku: Hanak H450BL Jig Superb tai Hanak H400BL Classic tai Hanak H430BL Eagle

Kuula: Kulta, kupari tai kahvi tungstenkuula 2.5 – 3.5 mm

Pyrstö: Peltopyyn siikasia

Kierre: Aina käytetyn kuulan värin mukaan

Runko: Jäniksen naamakarva

Kaulus: Oranssi keinokuitu

Hare´s ear on maailmanlaajuisesti tunnettu käyttöperho. Helppo sitoa ja halvoista materiaaleista. Runko kannattaa dubata langalle niin, ettei siitä tulisi kovin paksua köyttä. Yleensä perhot toimivat paremmin kun rungon paksuus pysyy maltillisen ohuena, hieman hyönteismäisenä.

Perhot 5 ja 6
Perhot 5 ja 6

Perho 5

Koukku: Hanak H450BL Jig Superb tai Hanak H400BL Classic tai Hanak H430BL Eagle

Kuula: Hopea tai kulta tungsten. Kuparia kannattaa myös kokeilla. 3 – 3.5mm

Pyrstö: Mustan kukon siikaset

Runko: Pikimusta musta dubbinki. Keinokuitu tai luonnonkuitu. Dubataan tiukasti rungolle. Ei kierrettä.

Kaulushäkilä: Harvaan kierretty mustan kukon häkilähöyhen.

Kaulus: Ohut, samaa mustaa dubbinkia kuin rungossa.

Tämä on se perusmusta perho, joka tulee olla jokaisen perhorasiassa eri koukkukoossa. Luonnossa on paljon erivärisiä hyönteisiä mutta etenkin mustaa koskikorentoa, kärpästä ja hyttystä löytyy paljon. Joten musta toimii, ihan aina niin nymfinä kuin pinturinakin. Tähän perhoon voisi kokeilla runkomateriaalina myös Ice dubbing UV black tai Hends Spectra dubbing nro 46 tai 47. Perho on hyvin minimalistinen. Kierrettäkään ei käytetä perhossa.

Perho 6

Koukku: Hanak H450BL Jig Superb tai Hanak H400BL Classic tai Hanak H430BL Eagle

Kuula: Kupari, kahvi tai hopea tungsten. 3- 3.5mm

Pyrstö: Mustan kukon siikaset

Kierre: Hopea wire tms

Runko: Musta lyhyt luonnonkuitu dubattuna langalle ja kierrettynä rungolle.

Kaulus: Ohut punainen tai oranssi keinokuitu dubattuna langalle

Enkä jättäisi myöskään tätä perhoa pois omasta nymfirasiasta. Kummatkin toimivat yhtä varmasti kuin se kuuluisa junan vessa. Toimiiko ne VRn junan vessat yhä yhtä varmasti?

 

Perhot 7 ja 8
Perhot 7 ja 8

Perho 7 (Red Tag)

Koukku: Hanak H450BL Jig Superb tai Hanak H400BL Classic tai Hanak H430BL Eagle

Kuula: Kupari, kahvi tai metallic light pink tungsten kuula  2.5-3.5mm Kahvi kuula ollut pro valinta.

Pyrstö: Punainen keinokuitu

Runko: Hends Spectra dubbing nro 46 tai 47

Runkohäkilä: Musta tai ruskea kukon siikanen rungolle kierrettynä.

Kaulus: Ohut Hends Spectra dubbing nro 46 tai 47

Perho 8 (Orange Tag)

Koukku: Hanak H450BL Jig Superb tai Hanak H400BL Classic tai Hanak H430BL Eagle

Kuula: Metallic light pink tungsten 3-3.5mm

Pyrstö: Oranssi keinokuitu

Runko: Hends Spectra dubbing nro 46 tai 47

Runkohäkilä: Ruskea kukon siikanen rungolle kierrettynä

Kaulus: Ohut Hends Spectra Dubbing nro 46 tai 47

Nämä kaksi perhoa eivät sen kummempaa esittelyä kaipaa. Moni kalastaja käyttää näitä perhoja ja siinä on tietysti se ongelma että kalatkin ovat jo näitä perhoja nähneet heinäkuun alkuun mennessä useita kymmeniä ellei satoja. Olen kuitenkin voinut vaikuttaa kalojen syöntihalukkuuteen tekemällä nämä perhot runkohäkilän kanssa. Uskon tuon runkohäkilän tekevän perhosta enemmän virran mukana menijän. Se ikäänkuin kelluu smoothimmin virrassa, eikä kolise niin helposti pohjaan. No tämä on vain oma tuntemus asiasta. Jokainen kokeilkoon itse, toimiiko perhot omissa kalastuskohteissaan.

Perhot 9 ja 10
Perhot 9 ja 10

Perho 9 (Squirmy)

Koukku: Hanak H450BL Jig Superb tai Hanak H400BL Classic tai Hanak H430BL Eagle

Kuula: Hopea tai Metallic light pink tungsten 3-3.5mm

Pyrstö ja runko: Ohut chenille nauha. Pyrstö kiinnitetään perään. Lanka viedään eteen ja kierretään chenille tiukasti rungolle. Sidoksen voi varmistaa pikaliimalla.

Perho 10 (Squirmy)

Koukku: Hanak H450BL Jig Superb tai Hanak H400BL Classic tai Hanak H430BL Eagle

Kuula: Hopea tai Metallic light pink tungsten 3-3.5mm

Pyrstö ja runko: Ohut chenille nauha. Pyrstö kiinnitetään perään. Lanka viedään eteen ja kierretään chenille tiukasti rungolle. Sidoksen voi varmistaa pikaliimalla.

Chenille värejä löytyy todella paljon erilaisia. Tuplahäntäisenä olen tätä myös kokeillut ja paikoin se kiinnostaa kaloja todella hyvin. Kannattaa siis sitoa testiin erivärisinä sekä myös erimittaisilla hännillä. Testissä on  ollut myös neljällä hännällä oleva squirmy. Huhut kertovat että joskus Norjan lohijoilla ovat paikalliset onkineet lohia useamman madon kimpulla. Joten miksi se ei toimisi squirmylläkin.

Nämä toimivat erityisen hyvin myös ns. normikaloille. Ahvenet, särjet lahnat sekä  muutkin kalat ovat tosi ärhäköitä näiden matojen perään. Näille toimivat oranssit, keltaiset ja ainakin pinkit madot. Varmasti moni muukin väri mutta ei ole tullut vielä kaikkia kokeiltua. Järvelläkin nämä erikoisuudet ovat olleet erityisen tehokkaita kaikille järvikaloille.

Käytän perhoisssa pääosin Hanakin koukkuja joiden laatu sekä toimivuus kalojen kanssa on testattu vuosien varrella. Hanak koukkuja tuo Suomeen Erikoistukku niminen yritys. Erikoistukun sivuilta pääset halutessasi suoraan tilaamaan tarvitsemasi koukut ja kuulat. Tässä linkki Erikoistukun sivuille.

Siinäpä tuli esiteltyä kauden 2024 kymmenen parasta jokiperhoa. Ei mitään ihmeellistä mutta itselleni oli taas hieman erilainen setti. Kauden aikana vedessä kävi aikamoinen määrä erilaisia nymfejä. Hyönteisten iltahätsien aikaan myös pintaperhot olivat kovassa käytössä. Useita hyviä pintureita tuli “löydettyä” sillä normaalisti niin vähän pintaperhoja tulee käytettyä. Niinpä ajattelin että kunhan ehdin tässä keväällä, voisin tehdä vastaavan postauksen Kauden 2024 parhaat pintaperhot.

Kiitos kun käyt lukemassa blogin postauksia. Jos mieleen tulee jotain kysyttävää, niin laita vaan rohkeasti joko suoraan postauksen viesti osioon tai mailia osoitteeseen perhokalastajaninfo@gmail.com

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Perhokalastajan info
Yksityisyys

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet mm. tunnistavat sinut seuraavan kerran kun vierailet täällä tai kirjaudut kurssialustalle. Evästeet myös auttavat meitä ymmärtämään, mitkä osat sivustoa ovat kaikista hyödyllisimpiä ja tuovat kävijöillemme lisäarvoa. Voit lukea tietosuojasta lisää täältä.