5 Vinkkiä täydelliseen perhokalastuslomaan

Perhokalastusloma

Laitahan vinkit eteenpäin!

5 Vinkkiä täydelliseen perhokalastuslomaan – Perhokalastajan parasta aikaa on tietenkin avovesikausi, kun pääsee toteuttamaan sitä mistä pitää eli perhokalastusta. Edellinen postaus keskittyi tiettyihin perhokalastuskoskiin ja niiden varaamiseen. Nyt voisimme miettiä kuinka toimia, että oman kesäloman kohdalle ajoitettu kalastusloma onnistuisi niin, ettei sitten harmita jälkikäteen.

Mitä sitten täydellinen kalastusloma tarvitsee onnistuakseen? Tähän löytyy varmasti monta erilaista mielipidettä. Mutta lähdetään hakemaan niitä kaikkia mahdollisia asioita, jotka täydelliseen kalastuslomaan liittyvät. Jokaisen tietysti kannattaa itse miettiä mitä kalastuslomaltaan haluaa. Onko se pelkkää rentoutumista? Oletko asettanut lomalle jonkin tavoitteen? Onko mukana oleva porukka sellainen, että voit olla varma, ettei Narina-kaveria ole mukana? Aika tärkeitä asioita, joita tulee ottaa huomioon ennen reissua.

Tähän alle avaan mielestäni ne asiat, mitkä vaativat ehdottomasti ajoissa huomiota. Asiat, jotta perhokalastuslomasi voisi onnistua parhaalla mahdollisella tavalla.

Mielenmaisema voi olla myös tällainen
Oma hyvän mielenmaisema voi olla myös tällainen

1. Kalastusporukan valinta

Ihan ensimmäisenä tietenkin tulee mieleen millaisella porukalla ollaan lähdössä liikkeelle. Jos kyseessä on perheen kanssa tehtävästä lomasta, joutuukin ottamaan useita erilaisia asioita huomioon. Jos sinulla on lapsia, heille tulee löytää mielekästä tekemistä sille ajalle kun olet itse joella kalastamassa. Jos toinen vanhemmista jää hoitamaan lapsia majoitukseen, on parisuhteen oltava kunnossa. On ikävä palata illalla koskelta takaisin, jos puoliso on odottamassa naama nyrpeänä. Varaudu siis järjestämään myös perheelle tekemistä ja olemaan heidän kanssaan.

Jos taas olet lähdössä omien kavereiden kanssa perhokalastusmatkalle, on parempi olla varma siitä, ettei mukana ole ennestään tuntematonta heppua. Tai sitten tämä kaveri on “testattu” parilla lähikosken reissulla. On nimittäin aika turhauttavaa, kun matkaporukasta löytyy kaveri, joka narisee koko ajan vaikkapa olosuhteista, majoituksesta, kohteesta, kalan vähyydestä jne. Lopulta joltain kaverilta menee hermot, ja silloin tulee helposti annettua sellaista palautetta, että koko loppuloma voi olla pilalla. Helpoimmat kalastuslomat tehdään yleensä yksin. Harva riitelee itsensä kanssa, ja itse tiedät kuinka toimia ja suhtaudut vallitseviin olosuhteisiin. Niin sanottu hermoloma voi olla joskus hyvä tehdä vain itsekseen. Jos pää on sekaisin työasioista ja normiarjesta, on hyvä ottaa hetki vain itselle.

Keskenään toimeen tuleva perhokalastusporukka on tärkeä asia
Keskenään toimeen tuleva perhokalastusporukka on tärkeä asia

2. Perhokalastuskohteen valinta ja kalastusluvat

Mukaan lähtevän matkaporukan kanssa on hyvä ajoissa keskustella siitä, mikä on koko porukan mielestä paras ja mielenkiintoisin kohde. On aina hyvä keskustella läpi se mitä kukin perhokalastuslomaltaan haluaa. Valitaanko kohde Suomen rajojen sisältä vai haetaanko elämyksiä joko Ruotsista tai Norjasta. Jos kohdemaaksi jää Suomi, on hyvissä ajoin varmistettava oman kohteen lupa-asiat kuntoon. Kuten edellisessä postauksessa ilmeni, voi joihinkin kohteisiin joutua varaamaan kalastusluvat hyvissä ajoin jo alkuvuodesta. Tässä vielä linkki postaukseen Perhokalastuskoskien varaamiseen.

Kummatkin Suomen pohjoiset naapurimaat tunnetaan upeitten järvien, jokien ja tuntureiden maana. Vaihtoehtoja siis riittää ihan jokaisen makuun. Norjassa on monipuolisesti tarjolla tienvarsikohteita tai sitten enemmän patikointia tarvittavia kohteita. Finnmark tai Varanginniemimaa pari kohdetta mainitakseni.Lisäksi Norja on myös hyvin tunnettu hienoista lohijoistaan.  Ruotsissa on myös tarjolla huippu hyviä kalastukohteita, esimerkiksi Jokmok, Arjeplog, Kalix, Kiiruna näin muutaman mainitakseni.

Ruotsin ja Norjan kalastuslupien ostamiseen liittyy aina omat kommervenkit. Toki samalla tavalla varmasti tuntevat ulkomaalaiset, jotka tulevat Suomeen kalastamaan. Suomessa kun tarvitaan Valtion kalastonhoitomaksun lisäksi usein joki- tai koskikohtainen lupa. Joiden löytäminen ei ole välttämättä helppoa edes suomalaiselle. Tämä sama ongelma saattaa tulla vastaan myös suomalaiselle hänen hankkiessaan lupaa muihin Pohjoismaihin. Ehdottomasti kannattaa aina tutustua tarkasti jokaisen kohteen ja maan kalastussääntöihin. Ettei vain tule ikäviä yllätyksiä siinä vaiheessa kun lupatarkastaja seisoo vieressä ja kaivelet lupiasi esille.

Enemmän juttua Norjan kohteista löydät esimerkiksi täältä, Monni Himarin Kaukokaipuu blogista.

3. Perhokalastusvälineet kuntoon talven aikana

Viime vuoden perhokalastuskauden jäljiltä on hyvä laittaa välineet kuntoon. Kaikki kelluvat perhosiimat on syytä pestä kaikesta liasta pois ja rasvata hyvin. Kelat kannattaa aukaista, puhdistaa liasta ja laittaa vähän vaseliinia liikkuviin osiin. Perukkeet on syytä uusia ja kannattaa opetella solmu, jolla kartioperukkeen saa helposti liitettyä suoraan perhosiiman päähän. Nykyään perhosiimoissa on kuitenkin valmiiksi tehty lenkki, mutta ne ovat yhä niin isoja että haittaavat nättiä heittämistä. Ei kannata myöskään unohtaa kahluuhousujen ja takin hoitamista. Tässä ei näistä enempää.  Perhokalastusvälineiden hoidosta olen nimittäin aikanaan kirjoittanut postauksen, jonka löydät tästä linkistä.

Perhot ovatkin sitten isoin työmaa eli mielestäni kannattaa talven aikana sitoa kaikki kesällä tarvittavat perhot. On turhaa käyttää kesän perhokalastusaikaa perhojen sidontaan, jos ei ole ihan pakko. Ehkäpä vain ne viime hetken hyönteisfaunan havaintojen perusteella tehdyt mallit. Blogista löytyy monia esimerkiksi nymfeihin perustuvaa postausta, joista löytyy hyvät ohjeet viime hetken ottiperhoihin. Alla linkit erittäin ottaviin perhovinkkeihin.

Parhaimmat perhovinkit reissuille löytyävät tästä Kauden 2021 parhaimmat jokiperhot tai sitten tästä Parhaat pienet nymfit hankalalle kalalle

4. Majoittuminen kohteessa

Tämä asia tahtoo usein itsellä jäämään turhan viime tippaan. Ongelmaa ei tietenkään ole, jos aikomus on majoittua teltassa. Toki teltta kannattaa huoltaa ennen reissua ja tarkistaa ettei se ole vaikkapa homeessa, kaikki kiinnityskiilat ovat tallessa, telttakaaret ovat ehjät ja myös teltta on ehjä. Mutta entä jos haluatte majoittua siisteissä sisätiloissa? Minkätasoinen majoitus miellyttää koko porukkaa? Ehkäpä kannattaa ottaa myös huomioon, onko jokin retkikunnan jäsen kova kuorsaamaan. Tällöin joutuu miettimään onko tälle kalastuskaverille ihan oma huone vai joutuuko suoraan ulos telttamajoitukseen. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin herätä keskellä yötä järkyttävän kovaan korinaan, joka kuulostaa siltä, kuin joku olisi vetämässä viimeiset henkoset maanpäällisellä matkallaan. Ne jotka ovat tehneet useita perhokalastusmatkoja tietävät, että kalastuslupien lisäksi majoitus on varattava hyvin ajoissa. Kesällä kun liikkuvat muutkin ihmiset kuin perhokalastajat. Joten olkaa ajoissa liikkeellä ja yhdessä päätätte jokaiselle sopivan paikan levätä.

Perhokalastusalueet katselussa
Perhokalastusalueet katselussa

5. Auto, jolla liikut perhokalastuslomallasi

Tätä asiaa harva osaa ottaa huomioon. Nimittäin auton huoltaminen ennen reissuun lähtöä. Ei ole ensimmäinen kerta kun auton kaikki värivalot alkavat vilkkua kojelaudassa muutaman sadan kilometrin ajon jälkeen. Öljy on lopussa, ilmastointi ei toimi, jakopäänketju katkeaa ja ventiilit sekoavat jne. Kaikkea voi tapahtua, jos määräaikaishuoltoa ei ole tehty tai jokin varoitusvalo on palanut jo viikkoja. Tämän asian tärkeyttä ei voi korostaa. Jos lähdette liikkeelle vanhalla autolla, on vielä tärkeämpää että auto on kunnossa. Jos vakuutukseesi ei kuulu sijaisauto-palvelua, voi vain kuvitella, mitä reissun muut kaverit sanovat kun juuri sinun autosi hajoaa matkan aikana oman huolimattomuutesi takia. En kehoittaisi ottamaan sitä riskiä.

Tässähän näitä perusasioita nyt tuli jo sopivasti. Luulisin jokaisen hiukankin reissuja tehneen ymmärtävän näiden asioiden tärkeyden, mutta ei se aina mene niin kuin luullaan. Aina on helpompaa lähteä yksin reissuun kuin useamman muun henkilön kanssa. Yksinään voi virheistä syyttää vain itseään, mutta porukalla on varmaa että palautetta tulee jos yllämainituista asioista yksi ei ole kunnossa.

Vielä yksi asia, joka mielestäni vaikuttaa ehkäpä eniten reissun onnistumiseen nimittäin oma mielentila. Jos jäät suoraan esim. stressaavasta työtilanteesta lomalle ja lähdet samantien perhokalastuslomallesi, voi olla että lomasta ei tulekaan niin rentouttava kuin haluaisit. Monella kestää loman alkamisesta jopa viikko tai pari että mieli “pääsee” lomalle. Toki lomat yleensä kestävät sen 2-4vk joten aikaa ei ole töistä irti pääsemiseen kovin runsaasti. Mutta jos pystyy vaikuttamaan asiaan itse, en ainakaan lähtisi heti loman alusta tällaiselle lomalle. Siinä voi olla hermo pinkeänä. Toki aina on niitäkin ihmisiä joille irtiotto töistä heti johonkin keskelle erämaata sopii mainiosti. Mutta jokaiselle jotakin.

Hyvää kevään jatkoa ja kesän odotusta kaikille!

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *