Perhokalastajan BLOGI

Parhaat vinkit onnistuneeseen perhokalastukseen

Kategoriat

Turvallinen kahlaaminen koskessa|Kahlaamisen jossain määrin voisi sanoa kuuluvan perhokalastukseen. Sen tarkoituksenahan on päästä kalastamaan jokea koko leveydeltään,  jos siihen kokee tarvetta eli …

Ekokoski Kuhmossa – Akonkoski. Kuhmo on oikea kalastuskoskien keskittymä, sillä koskia on koko alueella reilusti yli 200. Monet näistä koskista ovat perhokalastajien …

Kivinen erämaa, Vätsäri | Olimme päättäneet lähteä perhokalastamaan Inarin alueen vesiä hieman syrjäisimmiltä alueilta. Ehkä eräs Suomen vähiten kolutuin kolkka löytyykin varmasti …

Miten nousta perhokalastuksen synkillä hetkillä voittajaksi. Kun mikään ei tunnu kalastuksessa onnistuvan on parempi siirtyä yksinkertaiseen tai kokeilla jotain todella erilaista. Näin …

Kesän kovimpien luottoperhojen sidonta. Talvi on parasta aikaa sitoa perhoja tulevaa kautta varten eli tämä postaus keskittyy sinun tulevn kesän kovimpien ottinymfien …

Perhokalastajan talven askareet, muista hoitaa | Talvi on hyvää aikaa huoltaa omia perhokalastusvälineitä, sillä eihän niitä kesällä ehdi kun pitää kalastaa koko …

Kuinka meidän tulisi käyttäytyä perhokalastusvesillä  Tässä postauksessa kerron perusasioita käyttäytymisestä etenkin sellaisille, jotka eivät ole kovin usein koskilla kalastamassa käyneet.Tarkoituksena ei ole …

Siika haastaa perhokalastajan | Siika on monelle perhokalastajalle tuntematon vastustaja. vaikka sitä onkin Suomessa  lähes joka järvessä. Siika mielletään usein vain verkkokalastajan …

Väärät luulemukset perhokalastuksessa Esittelen tässä 9 väärää luulemusta perhokalastuksessa. Joskus olen itsekin ollut “uskovainen” tiettyjen väittämien suhteen. Mutta aika ja lisääntyvä kokemus …

Opettavainen tarina siitä, kuinka voit pilata kalastusreissusi. Tämä on opettavainen tarina muutamasta mokasta, jotka aikanaan tein yhden ja saman perhokalastusreissun aikana. Postauksessa …

Perhokalastajan TOP 3 ohjeet kirjolohen kalastukseen Tässä postauksessa kerron sinulle kolme vinkkiä, joilla on mahdollista saada se jo monta erilaista perhoa nähnyt …

Kauden 2021 parhaimmat jokiperhoni resepteineen Olen kalastanut kauden 2021 aikana monella erilaisella perholla. Mutta minullakin on ne omat suosikit ja kerron tässä …

#Päivitetty postaus 23.10.22 – Änättikoskesta voi kasvaa Kainuun tuleva huippukohde, mutta se vaatii vielä hieman työtä ja panostusta kosken alueelliseen kehittämiseen. Kosken …

Tästä jatkuu oma kalastusvuosi 2021 Vol 2 postaus. Jäimme edellisessä postauksessa ajankohtaan 1.8.2021 jolloin siirryimme kohti Kuusamoa. Ensin ohjelmassa oli Espanjalaisten 10vrk …

Oma kalastusvuosi 2021 ja vähän muutakin On aika pistää pakettiin oma perhokalastukseen liittyvä vuosi. Aika monipuolinen se tietysti oli ja näin jälkikäteen …

Vieraskynä postaus Markus Penttinen | Palaako järvivaelteinen iso taimen ja lohi Karkkilaan?| Mitä sen koskia on tulossa kunnostukseen? Pärjääkö harjus? Tässä valotusta …

Perhokalastusoppaana Espanjan MM-joukkueelle Kuusamossa On normaalia että kilpailuihin valmistautuessa käytetään perhokalastusopasta, sillä kun harjoitteluaikaa on kuitenkin vähän, tulee se käyttää  mahdollisimman tehokkaasti. …

Testissä Kaarneenkoski Kuhmossa Testissä Kaarneenkoski  Kuhmossa | Kävimme viime kesänä tutustumassa Kaarneenkoskeen, joka osoittautuikin erittäin mielenkiintoiseksi kohteeksi. Tällaisia uusia kohteita tulee nykyään …

Perhokalastus – uusi harrastus mutta mistä aloittaa? Tässä postauksessa käsittelen aloittelijan näkökulmasta tarvittavista perhokalastusvälineistä. Perhokalastus on oikeastaan kohtuullisen helppoa kunhan vain tiedät mitä …

Vieraskynä postaus Pietari Sipponen – kovan kalastuspaineen kosket | Perhokalastuksen suosio on muiden ulkoilmaharrastusten tapaan kasvanut koronapandemian aikana. Seuraukset näkyvät koskillamme täysinä …

3 virhettä, miksi ilmaheitot eivät onnistu| Usein näkee joella tuskaisia ilmeitä kun kalastajasta tuntuu etteivät heitot vaan lennä mihinkään. Syyt siihen ovat …

Tunturikalastuksen alkeet vol 1, kalastuspaikkoja löytyy paljon, joki- ja järvivesiä | Tässä jutussa käsittelen tunturikalastuksen alkeita ja siellä tarvittavia perusvälineitä sekä kalastuspaikkoja …

Millaisia perhokeloja ja vapoja käytän ja mitä suosittelen sinullekin. Lyhyt katsaus välineisiin. *Tekstiä päivitetty 29.10.2022* Postaus sisältää kumppanuuslinkkejä, linkit on merkitty (*) …

Koskenlukutaito perhokalastuksessa. Olet menossa kalastamaan pitkästä aikaa koskelle  ja into on kova. Paikka on sinulle uusi tai jokin tuttu kohde ja siksipä …

Perhokalastusoppaan kanssa kalassa. Suomalaiset eivät ole tottuneet kovin helposti ottamaan perhokalastusopastusta avukseen. Veneoppaat, joiden kanssa kalastetaan vieheillä tai jigeillä ovat paljon yleisimmin …

Karkkilassa laadukasta perhokalastusta ja uusia poikastuotantoalueita Tässä postauksessa esittelen tiiviisti koko Karkkilan koskialueen.Tästä postauksesta hyötyvät etenkin ne kalastajat, jotka ovat aloittamassa perhokalastusta …

Perhokalastajan info
Yksityisyys

Käytämme tällä sivustolla evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Evästeet tallennetaan selaimeesi. Evästeet mm. tunnistavat sinut seuraavan kerran kun vierailet täällä tai kirjaudut kurssialustalle. Evästeet myös auttavat meitä ymmärtämään, mitkä osat sivustoa ovat kaikista hyödyllisimpiä ja tuovat kävijöillemme lisäarvoa. Voit lukea tietosuojasta lisää täältä.