Perhokalastusleirit

Ranskalainen asiakas haavitsee kalaa

Ranskalainen ryhmä kalastusturneella Suomessa

Ranskalainen ryhmä kalastusturneella Suomessa. Tapasimme ranskalaisen kalastusmatkojen järjestäjän Espanjassa keväällä 2023. Hän oli tuolloin ryhmän kanssa reilun viikon reissulla ja jutteli ranskaksi Kanervan kanssa Suomen kalastuksesta. Asia jäi häntä selvästi kiinnostamaan, sillä kesällä saimme Ranskasta viestiä. Haluaisimmeko järjestää heidän yritykselle monipuolisen kalastusretken Suomessa erilaisiin kohteisiin. No mikäs siinä, ehdottomasti meitä tällainen toiminta kiinnostaa. Tästä alkoi […]

Ranskalainen ryhmä kalastusturneella Suomessa Read More »

Lentiiran perhokalastusleiri 2024

Palkes perhokalastusleirit kaudella 2024

Palkesin perhokalastusleirit kaudella 2024.  Jo vuosia olemme järjestäneet perhokalalastusleirejä Kuhmon, Taivalkosken ja Kuusamon alueille. Leireille olemme ottaneet max. 8 henkilöä, sillä haluamme ehtiä opastamaan jokaista leiriläistä kunnolla. Leireillä kohdekalana ovat yleensä harjus ja taimen,  joita Suomen vesistöistä löytyy paikoin hyviäkin määriä. Leirien aikana jokainen harjoittelee juuri sitä tekniikkaa ja kalastusta, johon kokee tarvitsevan eniten treeniä.

Palkes perhokalastusleirit kaudella 2024 Read More »

Taimen on Palkesin perhokalastusleireillä yleinen saalis

Asiakas perhokalastusleirillä

Asiakas perhokalastusleirillä – Opastus asiakkaan näkökulmasta. Tässä postauksessa pääset lukemaan kahden asiakkaan, Tonin ja Kallen, kertomana leirin tunnelmista omin sanoin. Palkesin uusi leiri on alkamassa tänään. Eilen 15.6.2023 loppui kesän 2023 ensimmäinen leiri Änättikosken rannalla klo 16. Pidimme ennen leirin lopetusta asiakkaiden kanssa loppupalaverin ja totesimme, että paljon oli hienoja tapahtumia jäänyt jokaisen haaviin. Oppimista

Asiakas perhokalastusleirillä Read More »

Kova virtaus vaikeuttaa etenkin vähemmän kalastaneiden tekemistä

Ijoen harjusleiri Taivalkoskella

Iijoen harjusleiri Taivalkoskella – Tälle kaudelle uutena leirinä otettiin mukaan Iijoen kalastusalue. Tällekin leirille laitoimme osallistujamäärän ylärajaksi 10 hlöä, jotta opastus pysyisi laadukkaana. Onhan selvää, ettei kaksi henkilöä pysty tarjoamaan riittävästi huomiota isommalle määrälle. Olemme jo vuosia käyneet kalastamassa Taivalkoskella sijaitsevan Iijoen alaosan Jurmun-  Pirinkosken lähistöllä sijaitsevia koskia sekä Iijoen koskikalastusaluetta. Joten paikat olivat hyvin

Ijoen harjusleiri Taivalkoskella Read More »

Änättikosken taimen

Lentiira Fly FIshing Workshop 20-23.6

Lentiira Fly Fishing Workshop  leiri 20-23.6.2022. Tällä leirillä on aina ollut tarkoitus keskittyä Kuhmon läheisyydessa oleviin, mutta myös saalisvarmoihin kohteisiin. Näitä ovat Pajakkakoski Kuhmon keskustassa, Saarikoski alempana, Lentuankosket sekä Änättikoski Lentiirassa. Nämä ovat aiemmin olleet meidän tämän leirin kohdekosket.  Tämä postaus sisältää muutaman affiliate linkin, jotka ovat merkitty(*) merkillä. Kuitenkin teimme tälle kesälle muutoksen, sillä

Lentiira Fly FIshing Workshop 20-23.6 Read More »

Justus täydessä touhussa eli kalaa väsyttämässä

Kuhmo Special Rapids leiri 16-19.6.2022

Kuhmo Special Rapids leiri 16-19.6.2022 – Palkes Oy on yritys, joka tuottaa perhokalastukseen liittyviä perhokalastuskursseja, -leirejä sekä henkilökohtaisia opastuksia Karkkilassa, Kuhmossa, Taivalkoskella ja Kuusamossa. Keväällä 2023 huhtikuussa on tulossa myös taimenen kalastusmatka Espanjaan. Palkesin toimintaan kuuluvat suositut touko-kesäkuussa Karkkilassa henkilökohtaiset opastukset sekä perhokalastuskurssit.   Leirien ohjelmat on räätälöity kurssin osallistujien tarpeen mukaan. Joku haluaa oppia

Kuhmo Special Rapids leiri 16-19.6.2022 Read More »