Helpot vinkit perhokalastuksen aloittamiseen

Perhokalastus on joskus yksinäistä puuhaa

Laitahan vinkit eteenpäin!

Helpot vinkit perhokalastuksen aloittamiseen – Perhokalastus mielletään erittäin vaikeaksi ja hankalaksi kalastusmuodoksi. Perhokalastuksesta ajatellaan esimerkiksi, että heittäminen sekä välineiden valinta on vaikeaa. Mutta onko näin oikeasti?

Jos verrataan perhokalastusta mihin tahansa muuhun heittokalastukseen, löytyy näistä kaikista tietyllä tavalla useita samanlaisia asioita. Jokaiseen heittokalastuslajiin tarvitaan vapa, kela, siima ja vieheitä. Vieheille sekä perhoille tarvitaan jokin rasia. Kalastusliivistä on jokaisessa heittokalastuksessa apua välineiden kantamiseen ja mukana pitämiseen.

Heittokalastukseksi voidaan mieltää niin virveli kuin perhokalastuskin. Virvelikalastukseen tarvitset vavan joka ei ole liian löysä sillä hiukankin painavampi viehe ei lennä pitkälle. Löysällä vavalla ei vähänkään isomman kalan väsytys onnistu helpolla. Kalan saaminen haaviin on hankalaa kun löysä vapa joustaa liikaa. Vapa on yleensä lyhyempi ja jämäkämpi kuin perhokalastuksessa Kelalta vaaditaan virvelikalastukselta enemmän kuin perhokalastuksessa. Virvelikelassa tulee olla edes kohtuullisen hyvä ja tiukka jarru, jolla isommatkin kalat saadaan haavitsemisetäisyydelle. Siimana käytetään joko monofiili tai kuitusiimaa. Näistä kuitusiimalla on parempi vetolujuus ja sitä voidaan käyttää ohuempana. Tällä on taas vaikutusta esimerkiksi heittopituuteen. Siimaan solmitaan usein viehelukko johon uistin on helppo kiinnittää.

Perhokalastuksessa vapa on pidempi ja toiminnaltaan hieman löysempi kuin virvelikalastuksessa. Kuitenkaan perhovapa ei voi olla liian löysä, koska sillä pitää pystyä heittämään painavaa siimaa joko ilmaheittona tai rullausheittona. Perhokelan jarrulla ei ole niin isoa merkitystä, paitsi jos kalastat haukea tai lohta. Tällöin tarvitset kelan jarrulta voimaa, jotta voit pysäyttää isomman kalan syöksyn. Siimana perhokalastuksessa käytetään ensin pohjasiimana vaikkapa samaa kuitusiimaa kuin virvelikalastuksessa. Kuitusiimaan liitetään varsinainen perhosiima ja siihen vielä kiinni monofiili tai fluorocarbon peruke. Perukkeeseen sidotaan kiinni sitten se kalastava perho. Perhon sitomiseen ei käytetä mielellään minkäänlaista lukkoa vaan paras on hyvä solmu. Näitä ovat esimerkiksi Clinch- tai lenkkisolmu. Jos käytettäisiin uistinlukkoa, ei perho “elä” siimassa parhaalla mahdollisella tavalla.

Kalan saaminen lienee jokaiselle kalastuksessa se miellyttävä asia.
Kalan saaminen lienee jokaiselle kalastuksessa se miellyttävä asia.

Perhokalastuksen aloittaminen omatoimisesti

Nyt tulee ne helpot vinkit perhokalastuksen aloittamiseen.  Jos olet aikeissa aloittaa perhokalastuksen omatoimisesti, sisältää se muutamia riskejä. Ensimmäinen on ehdottomasti se, että millaiset välineet ostat ja mistä kaupasta. Tässä kohtaa voi mennä pahasti pieleen, sillä ns. mutu-tuntumalla voi tulla pahoja huti-ostoksia ja turhaa rahan menetystä. Tarkoitan tällä sitä, että jos sinulla ei ole hajuakaan siitä millaiset välineet tulee olla, voit ostaa aivan vääränlaiset. On ehdottoman tärkeää, että tekisit valintasi varman tiedon perusteella.

Toinen vaihtoehto on se, että saat kaverilta varmaa tietoa hyvistä toimivista välineistä. Tällöin sinun on kuitenkin tiedettävä millaista perhokalastusta haluat harrastaa ja mitkä kalalajit tulevat olemaan kohdekalasi. Tämä kaikki määrittelee etenkin sen millainen vapa ja siima sinun tulee ostaa. Jos nämä kaksi välinettä eivät kohtaa, ei heittäminen tule olemaan millään tavalla mielekästä. Netti on tietoa pullollaan erilaisista välineistä ja keskustelupalstoilla annetaan kymmeniä erilaisia ehdotuksi. Et voi millään olla varma siitä, että saat juuri oikeaa tietoa juuri sinulle sopivista välineistä.

Perhokalastus on hieno harrastus mutta anna itsellesi aikaa oppia.
Perhokalastus on hieno harrastus mutta anna itsellesi myös aikaa oppia. Mikään ei tapahdu hetkessä.

Ajatellaanpa että olet jostain ostanut itsellesi perhokalastusvälineet jonkun kaverisi suosituksesta. Katsot Youtube videoita ja olet sitä mieltä että heittäminen sekä kalastaminen tulee olemaan helppoa. Toki olet saanut kaveriltasi tukun hyviä ohjeita, joilla homman pitäisi sujua. Menet joelle kalastamaan näillä tiedoilla ja vietät siellä muutaman tunnin yrittäen yksin päästä alkuun. Ehkäpä kaikki ei kuitenkaan mene ihan nappiin.

Olen itse sitä mieltä, että tarvitset sinua välineiden hankinnassa ohjanneen kaverisi apua myös heittämisessä ja kalastuksessa. Kysy apua, ohjeita ja neuvoja mahdollisimman paljon. Älä jää yksin aloittamisen kanssa. Sillä harvoin tuloksena on nopea kasvu perhokalastajaksi ja yhtä nopeasti aloittelija kyllästyy heittämisen ja kalastamisen yksinopetteluun. Etenkin kun mikään ei suju.8

Perhokalastusliike apuna perhokalastusvälineiden valinnassa

Hyvä vaihtoehto olisi se, että käyt juttelemassa perhokalastusliikkeessä sellaisten myyjien kanssa, jotka itsekin kalastavat perholla. Varmasti kaikissa kivijalkaliikkeissä, joita vielä on jäljellä, löytyy osaavia perhokalastajia. Sinun tulee vain taas tietää mitä kalaa ja millaisissa vesistöissä meinaat kalastaa. Perhokalastusliikkeistä saat aina sellaisia neuvoja ja ohjeita oikeista välineistä, että voit olla lähes 100% varma valinnoista.

Olenkin jo aiemmin muutamassa postauksessa antanut ohjeita mahdollisista välineistä aloittelijoille. Ne kannattaa käydä ehdottomasti lukemassa tästä linkistä sekä tästä linkistä

Liikkeessä käynnistä on se hyvä puoli, että siellä pääset kokeilemaan tai siis ainakin pitämään käsissäsi vapoja ja muita tarvittavia välineitä. Oikeastaan välineistä vain vapaa pitelemällä ja hiukan hetkuttelemalla eli heiluttelemalla edes takaisin, pääset hieman selville millainen ostos voisi olla. Siiman hypistely ei liikkeessä auta ja sama tilanne on kelan kanssa. Hyvä vapa ei ole liian löysä, sillä se vie kalastuksesta kaiken ilon.

Mieluimmin vapa on kuitenkin mukavan taipuva ja sopivan jäpäkkä. Tätä on tosin vaikea neuvoa ilman, että pääsee heittämään ja testaamaan vapaa.

Lyhyesti: Siimaksi se WF -siima eli torpedosiima, jossa on noin 8 – 12 m kartio edessä. Luokaksi valitsisin #5 luokan. Vavaksi 9´ ehkäpä keskitoiminen (taipuu hyvin keskeltä vapaa kärkeen asti kun vavan tyvi on taas jämäkämpi) ja #5 luokkainen, jolloin paketti toimii todennäköisesti keskenään mainiosti. Nämä välineet sopivat parhaiten lähes kaikkien yleisimpien kalalajien kalastamiseen. Vain hauen tai lohen kalastukseen ne ovat liian heppoiset.

Mutta tähän kohtaan sopii pieni varoituksen sana: Vain kokeilemalla ja heittämällä vavalla sekä siimalla pääset selvyyteen siitä , sopivatko välineet sinulle. Tällöin sinulla tulee olla mukana joku henkilö, joka ymmärtää perhokalastuksesta sekä osaa itsekin heittää kyseisillä välineillä. 

Perhokalastuskurssi käynnissä, johon osallistuu yleensä lajia aloittelemassa olevat henkilöt.
Perhokalastuskurssi käynnissä, johon osallistuu yleensä lajia aloittelemassa olevat henkilöt.

Perhokalastusoppaan kanssa valitsemaan välineet

Tästäkin voit poimia helpot vinkit perhokalastuksen aloittamiseen. Jäljellä on otsikon mukainen vaihtoehto eli sovit perhokalastusoppaan kanssa treffit ensin jokirantaan ja/tai kivijalkaliikkeeseen. Kerrot hänelle etukäteen taas ne samat asiat. Mitä kaloja haluat kalastaa ja millaisissa vesistöissä. Opas miettii etukäteen millaiset välineet voisivat sopia sinulle ja ottaa selvää mistä sellaiset sinulle löytyvät. Hän myös etsii sinulle edullisimman hankintapaikan, jotta et kuluta turhaan rahaa. Jokivarressa pääset perhokalastusoppaan kanssa testaamaan hänen mukana tuomia välineitä, jolloin pääset nopeammin kärryille siitä, mitkä toimivat juuri sinulle. Vain opastuksella voit helpoiten olla varma hankittavista välineistä. Onhan selvää,  että kun saat heti alussa apua välineiden valintaan, ja ne toivonmukaan sopivat sinulle, säästät rahaa. Sinun ei tarvitse heti lähteä ostamaan uusia huomatessasi, että vapa on liian löysä eikä siima sovellu vavan kanssa ollenkaan.

Voit myös halutessasi sopia oppaan kanssa, että hän lähtee kanssasi käymään liikkeessä varmistamassa oikeat ostokset. Toki liikkeessäkin osaavat varmasti neuvoa ja saat oppaalta selvät ohjeet, mitä sinun tulee ostaa ja mitä ei. Joten pärjäät liikkeessä varmasti myyjien avustuksella.

Nostan tässä myös esille perhokalastusseuratoiminnan, joista saat todennäköisesti nopeasti apua ja neuvoja. Vielä ainakin isoimmissa kaupungeista löytyy hyviä ta toimivia seuroja. Kannattaa katsoa seuratietoja SVK eli Suomen Vapaa-ajankalastajien sivuilta, josta pitäisi löytyä tietoa paikallisista perhokalastusseuroista. Sitten vain seuran sihteeriin yhteyttä ja pääset selville kuinka seura toimii.

Harjoittelu on perhokalastuksessa kaiken perusta

Kaikki lähtevät aina perhokalastukseen aloittelijana samalta viivalta eli tyhjästä. Jotta voi olla hyvä perhokalastaja, jokainen ensin heittää huonosti, kalastaa kehnosti ja tekee huonoja perhovalintoja. On luonnollista tehdä muutama huono kalastusreissu sekä virheitä. Sillä vain vaikeuksien kautta, sinusta kasvaa osaava ja hyvin kalaa saava perhokalastaja. Toisilla tähän menee muutama vuosi ja toisilla taas vuosikymmeniä. Mutta mitään et saa, jos et koskaan yritä. Sitkeästi harjoittelemalla jokaisesta tulee hyvä perhokalastaja.

Helpot vinkit perhokalastuksen aloittamiseen

Lähtökohtaisesti jokaisen perhokalastajan onnistumisen perustana  on aina se, että jaksaa harjoitella sitkeästi vaikka ensin menisikin päin mäntyä. Kuten missä tahansa uuden lajin opettelussa, ihminen ottaa ensin muutamia harha-askelia päästäkseen taas yhden portaan eteenpäin. Heittoharjoittelu heti alkuun on erittäin tärkeää ja saattaa hyvinkin mennä koko kesä ennenkuin alat saamaan heitot kohdalleen. Siinä samalla opettelet kalastamista ja kalansaamista. Toki tässä voi käydä niin, että kyllästyt siihen ettei saalista tule ollenkaan. Mutta kiitos kaikesta työstä ja harjoittelusta tulee kuitenkin lopulta. Heitto alkaa onnistumaan ja hetken päästä saat siiman päähän ensimmäisen kalasi. Sitten voi taas mennä hetki taukoa ennenkuin edistymistä tapahtuu. Sinun tulee olla vain sitkeä ja jatkaa harjoittelua sekä oppimista.

Perhokalastuksessa toistuvasti suoritettu harjoittelu on erittäin tärkeää
Perhokalastuksessa toistuvasti suoritettu harjoittelu on erittäin tärkeää

Perhokalastusopas sinun apunasi

Vielä se viimeinen, vaan ei vähäinen vaihtoehto, jos oppiminen tuntuu liian hitaalta. Tai koet, että koko perhokalastus on liian vaikeaa yksin opeteltavaksi. Et varmasti ole nimittäin yksin tämän asian kanssa. Etsi alueeltasi perhokalastuskurssia, jolla voisit päästä nopeammin alkuun. Yleensä kurssilla käydään läpi tarvittavat välineet eli vapa, kela ja siima. Mahdollisesti perukkeen tekeminen ja muut välineet. Näin varmistut siitä, mitä ehkä vielä tarvitset. Kurssilla myös harjoitellaan tärkeimpiä heittotyylejä sekä kalastustekniikoita. Näin opit nopeasti perhokalastuksen alkeet.

Suomessa myös järjestetään vuosittain muutamia perhokalastusleirejä. Näissä muutaman päivän leireillä opit lyhyessä ajassa kaiken sen mihin sinulla olisi saattanut mennä jopa vuosia. Myös henkilökohtainen opastus on nopea tapa hankkia kaikki se tieto, mikä sinua askarruttaa ja on jäänyt epäselväksi. Saat oppaan jakamattoman huomion ja tarkat ohjeet siitä kuinka ja miten sinun tulee tehdä, jotta perhokalastus sujuu kuin ajatus. Halutessasi saat myös apua välineissä ja tarvikkeiden valinnassa. Tämä voi olla sinulle se nopein tapa saada oma perhokalastusurasi kohdalleen. Kannattaa hakea Googlesta haluamaasi palvelua.

Jokaiselle löytyy siis jokin sopiva vaihtoehto oppia tämä hieno harrastus. Perhokalastus antaa lajina paljon ja koukuttaa helposti. Opit joka kerta jotain uutta, vaikka olisit kalastanut kymmeniä vuosia. Koskaan et ole valmis, se kannattaa hyväksyä heti alkuunsa. Kun olet kalastamassa, luonto antaa hyvää mieltä ja rentouttaa. Se on siis mitä parhainta terapiaa.

Joten mennäänpä kalastamaan ja oppimaan uusia asioita.

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *