Hyvää perhokalastusta järvellä

Järviperhokalastus on mielenkiintoista puuhaa

Laitahan vinkit eteenpäin!

Hyvää perhokalastusta järvellä | Kookas järvi on perhokalastajankin kala-aitta. Perhokalastusta voi harrastaa menestyksekkäästi muuallakin kuin koskilla tai istutuslammilla, joiden toisen rannan taitava heittäjä tavoittaa rullausheitollakin. Suuret järvet ovat monipuolisia kalavesiä, jotka tarjoavat varteenotettavan vaihtoehdon vaikka koko perhokalastusharrastuksen pohjaksi.

Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne: olet perhovavan kera aikaisin aamulla Etelä-Saimaalla, suurehkon osittain kallio- ja kivikkorantaisen saaren rannalla. Ilma on aurinkoinen ja tyyni, tosin iltapäiväksi on luvattu pilvistä sekä tuulisempaa. Aikaa on riittävästi, joten tiedossa on mukava ja taatusti tavanomaisesta poikkeava kalastuspäivä. Kannattaa muuten ladata puhelimeen Maastokartta, sillä tästä sovellukseta löytyy monesta järvestä syvyyskäyrät. Nämä auttavat järvikalastajaa todella paljon löytämään sopivia pohjanmuotoja.

Järvikalastukseen tottumattomalle perhokalastajalle kuvattu tilanne on vaikea – kalaa pitäisi saada, mutta miten? Ison vesialueen kauhu pukkaa päälle. Mistä aloittaisi? Paikallistuntemus on tässäkin tapauksessa valttia, vaan harvallapa sitä on. Tietämättömyyden vyyhtiä on lähdettävä purkamaan järven ja pohjan muotoja tutkimalla, sekä yrittämällä kartoittaa tarjolla olevia kalalajeja sekä niiden mahdollisia ravintokohteita. Jos käytössäsi on vene tai kelluntarengas, olet jo monta askelta edellä rantakalastajaa. Mutta rantakalastajallakin on hyvät mahdollisuudet. Voin sanoa että minä tiedän, sillä olen aloittanut järviperhokalastusurani Saimaan selkosilta alakouluikäisenä.

Rantatyyppi ratkaisee

Saimaan, kuten monen muunkin järven pinnan alla uiskentelee monta mielenkiintoista, perhokalastajalle kohtuullisen helpostikin saavutettavaa saaliskalaa. Eri lajit suosivat hieman erilaista rantaa, pohjakasvillisuutta sekä pohjaa, mutta hyvillä kalarannoilla on tiettyjä yhteisiä piirteitä, jotka vastaavat liki kaikkien lajien mieltymyksiä.

Saimaalla yleiset ja muissakin vesistöissä tyypilliset kallioiset rannat ja niiden edustojen jyrkät penkat ovat useamman kalalajin mieleen. Ilmojen suosiessa turhankin hyvin – eli aurinkoisella ja lämpimällä kelillä – kalat löytyvät helposti näiltä penkkojen reunoilta etsimästä viileämpää vettä, suojaa auringolta ja syötävää.

Hiukankin virtaavat niemenkärjet houkuttelevat pikkukalaa, joten niiden ympäristöstä tavoittaa usein kookkaitakin petokaloja, jotka kiertelevät alueella saalistamassa. Niemenkärjet ovat aina potentiaalista vettä, varsinkin lohikaloja hakevalle ne ovat oikea hotspotti. Saalistavat kalat risteilevät ympäriinsä, joten tällaisessa paikassa kannattaakin viivähtää hetki, vaikka kala ei heti antaisikaan merkkejä itsestään.

Ihan omalta laituriltakin voi saada perholla kalaa
Ihan omalta laituriltakin voi saada perholla kalaa

Perhovälineiden rajat on myös muistettava. Aina ei ole tilaa takaheitolle, joten metsäisillä rannoilla kulkeva tai korkeassa ruovikossa kahlaava kalastaja saattaa joutua turvautumaan rullausheittoihin.

Ruohikkoiset ja kaislikkolahdet ovat hieman vaikeita kalastaa rannalta käsin perhovälineillä ja kahlaaminen mutapohjaisilla ruohikkorannoilla taas erittäin hankalaa. Joissakin järvissä kalojen suosimaa vesikasvillisuutta ja ruovikkoa esiintyy toisaalta myös hiekkapohjaisilla rannoilla.

Kahlaaminen tuo joissain tilanteissa helpotusta asiaan. Tällä tavalla pääsee myös hieman lähemmäksi arkoja, kauempana pinnassakin käyviä kaloja. Liika kahlaaminen, varsinkin tyynellä ja kirkkaissa vesissä, saattaa luonnollisesti myös karkottaa kalat heittohollin ulkopuolelle, joten järjen käyttö on sallittu tässäkin tapauksessa.

Kaikki rannat eivät tietenkään ole edes kahlattavissa tai mahdollistavat vain muutaman metrin etenemisen, mutta on tilanteita, joissa sekin vähä on hyvästä ja voi ratkaista saaliin ja saaliittomuuden välillä.

Kala on käynyt juuri hakemassa pinnasta jonkin hyönteisen
Kala on käynyt juuri hakemassa pinnasta jonkin hyönteisen

Keitaat aavan keskellä

Useimpien järvien luodot ja karikot pintakivineen ovat erinomaisia perhostelupaikkoja. Näkyvin etu lienee puiden puuttuminen, joten kalastuksesta poistuu ainakin yksi haittatekijä. Muitakin etuja on – paikat ovat muun muassa lohikalojen suosiossa.

Saimaa on suureksikin järveksi aika saarinen, joten monipuolisia kalapaikkoja riittää. Samantyyppistä maastoa löytyy monilta muiltakin Suomen järviltä. Saarirykelmät aavojen järvenselkien vierellä ovat Saimaalle tyypillisiä. Näiden saariparvien seasta löytyy kallioluotoja ja isoja vedenalaisia kiviä, jotka houkuttelevat alueelle kaloja. Lukuisat ovat ne kerrat, jolloin olen harjuksia tällaisista paikoista yhyttänyt – taimenista puhumattakaan. Yksittäisen saaren selän puolen hieman viileämmät rantavedet ovat usein osoittautuneet varsinaisiksi ottimestoiksi.

Tuulen suunnalla on merkittävä vaikutus hyönteisten esiintymiseen järvellä. Saaresta selälle päin puhaltava tuuli luo rannan tuntumaan tyynen kaistaleen. Kaloja liikkuukin tämän tyynen alueen lähistöllä – sen suojista tapaa usein myös pikkukalaparven rauhallisempaa vettä etsimässä. Myös hyönteisiä liikkuu enemmän aina suojanpuolen rannoilla.

Saarenrannan suuntaisesti puhaltava tuuli on kuitenkin mielestäni paras, sillä tällöin tuuli ja aallot tuovat koko ajan esille uutta ravintoa, jolloin kalat liikkuvat alueella aktiivisesti. Aallot nostattavat järvenpohjasta einettä ja tuuli herättelee puista sekä pensaista lukuisat hyönteiset liikkeelle ja ajaa ne veteen. Tälloin kala aktivoituu ja paljastavat oman olinpaikkansa runsaasti pinnasta syöden.

Pinnalta pitkällä vavalla

Kalat ovat koskivesillä helpommin tavoitettavissa, rannat huomattavasti lähempänä toisiaan kuin järvellä  ja kalojen tavoittaminen siten vaivattomampaa. Laajalla järvellä onkin syytä yrittää ensin paikallistaa näkyviä, tuikkivia kaloja. Tähän taas tarvitaan kohtuullisen tyyni keli, jotta tuikit näkyisivät. Toki siian kalastukseen perehtyneet tietävät, että ruokailevia kaloja löytyy myös pienestä pintavireestä tai ihan kunnon aallokostakin.

Ei siis välttämättä tarvita tyyntä vettä, vaikka kalat siitä hyönteiset helpommin huomaavatkin. Jäljitelmiä harkittaessa onkin syytä lähteä liikkeelle hyönteisistä. Runsaan hyönteisfaunan imitointia ei pidä väheksyä, vaikka järvillä osa kaloista keskittyykin syömään pikkukalaa. Järven ollessa tyyni ja kalojen tuikkiessa, on pintaperhokalastus suosituin menetelmä.

Pitkä, 10-jalkainen vapa on järviolosuhteissa mielekäs valinta. Se tuo ulottuvuutta mutta toki tuulessa heitettynä on myös hieman raskaampi heittää kuin 9 jalkainen.  Kalojen ollessa arkoja ja kierrellessä rannat kauempaa, vavalta vaaditaan juuri pitkäheittoisuutta ja siimanhallintaominaisuuksia.

Harmaa tai ruskea päiväkorento- tai vesiperhosjäljitelmä on hyvä aloitusperho. Myös musta Klinkkeri on  osoittautunut päteväksi yleispinturiksi. Varsinkin loppukesästä kalat popsivat usein myös maahyönteisiä.

Käsitys, jonka mukaan pintaperhokalastus olisi ainoa oikea tekniikka järvellä, on osoitus tiedonpuutteesta. Oikeissa olosuhteissa on uppoperhot ja nymfit tappavan tehokkaita ja niillä päihittää pintakalastajat helposti.

Kelluvalla siimalla kannattaa siis kalastaa myös nymfeillä, aivan pintakalvon alapuolella lyhyin vedoin uittaen. Tämä kalastustapa vaatii normaalia pidemmän (ainakin 5–6 metrin) perukkeen, koska kalat usein arastelevat pintakalvossa kelluvaa siimaa. Myös pienet streamerit ovat osoittaneet tehokkuutensa. Usein kalan otti pintasiiman päässä uitettuun streameriin on komea, voimakas veden pärskähdys.

Perhokalastusta tunturissa, pää latautuu ja mieli lepää
Kyllä näissä maisemissa kannattaa käväistä

Tuulella upposiimat esiin

Vaan entäpä jos järvellä tuulee, niin kuin yleensä? Siinä tapauksessa on tuloksekkaampaa siirtyä kalastamaan pinnan alta. Tällöin on luontevinta etsiä aktiivisia kaloja uppoava torpedosiima + uppoperho-yhdistelmällä. Tavallisesti jo intermediate-siimalla pääsee riittävän syvälle. Intermediate siimoja löytyy niin hitaasta kuin hieman nopeammin uppoavavana. Siima toimii mainiosti alle 4 m syyvyisessä paikassa.

Upposiimalla kannattaa kalastaa järjestelmällisesti: aloitetaan aivan pinnan alta, jonka jälkeen siirrytään kalastamaan seuraavaa vesikerrosta antamalla siiman heitto heitolta upota hieman syvemmälle. Näin edetään kerros kerrokselta, kunnes kalat antavat merkkejä läsnäolostaan. Sitten siirrytään kalastamaan kyseistä syvyyttä ja voidaan ryhtyä etsimään päivän varsinaista ottiperhoa.

Jos tuuli on vähänkin navakampi, käytän myös nopeammin uppoavaa siimaa, jolloin kalastus sekä nopeutuu että tehostuu. Näin ehdin kalastamaan suuremman alueen eikä kalastusaikaa kulu siiman uppoamisen odotteluun. Erityisen tärkeää tämä on entuudestaan tuntemattomalla järvellä. Nopeammin uppoavat siimat ovat myös jonkin verran ohuempia kuin intermediate, ja siten helpompia heittää tuulisella säällä.

Otollisin uittotyyli riippuu aina kelistä eli tuulesta ja aallokonkorkeudesta sekä kalojen aktiivisuudesta. Olen usein uittanut perhojani nopein ja taajoin nykäyksin, sillä olen havainnut tämän tekniikan parhaiten kalastavaksi, poikkeuksiakin tosin löytyy. Tuloksellisia siiman sisäänottotyylejä ovat myös lyhyet vedot, hand twist, jossa siimaa kehitään hitaasti kämmenen sisään. Kannattaa yleensäkin vaihdella uittotekniikkaa ja kokeilla eri uittotapojen yhdistelmiä. Upposiimalla uitettuina ovat erilaiset larvat, nymfit sekä kaikki koukkukokoihin 6–10 sidotut, erilaisia kalanpoikasia jäljittelevät perhot olleet ottavia.

Kansalliskalaa ja muitakin

Lähes kaikki järvessä asustelevat kalat kuuluvat perhostelijan saaliskaloihin. Mutta perinteiset onkijan ja heittouistelijan saaliit – eli ahvenet, hauet ja särkikalat kärsivät ansiotta epäsuosiosta, koska ne itse asiassa ovat aivan yhtä kiehtovia kalastuskohteita ja antavat aivan yhtäläisen vastuksen siiman päässä kuin suositut jalommat kalat.

Monista järvistä löytyy hyvänkokoista ahventa, joka on erittäin hanakka ottamaan perhoon. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon myös vaikkapa Hossan alueen Pitkä-Hoilua järvi, jolla olen ollut useana kesänä isoa siikaa kalastamassa. Lukuisina kertoina olen yhyttänyt ahvenparven, jossa kalojen keskipaino oli 250 gramman paikkeilla. Isompiakin, yli puolen kilon ahvenia pyörii yleensä paikalla, mutta isoimmat perhooni ottaneen yksilöt, olen tietysti karkuuttanut. Ahven ei ole kovin kranttu ottiperhoista, vaan täräyttää kunnolla melkein mihin tahansa. Pienet 10-12 kokoon tehdyt luonnonväriset nymfit ovat ahvenen herkkua. Perinteiset Red Tag, Black Zulu, March Brown, Musta Leech yms ovat taatusti varmoja pelejä lähes kaikkien järvikalojen perhokalastuksessa.

Olen saanut usein muihin lajeihin kohdistuneen järviperhokalastuksen sivutuotteena myös haukia, parhaimpana saaliinani neljä kahden kilon luokkaa olevaa luupäätä samalta seisomalta. Hauki ottaa yllättäen aika pieniinkin perhoihin. Edellä mainitsemani hauet haksahtivat numero 14 pitkävartiseen koukkuun sitaistuun mustaan nymfiin. Normaalisti hauelle kelpaavat toki paremmin vaikkapa ahven- tai salakkajäljitelmät.

Säyneet ovat ilmestyneet vesistöihimme uudestaan, mikä sitten lienee syynä – ehkä järvien humuspitoisuuden lisääntyminen? Säyne antaa siiman päässä todella kovaa kyytiä, sitä voisi verrata jopa taimeneen. Säyneet liikkuvat iltahämärissä myös järviin laskevien jokien suistoissa pyörähdellen virrassa kuin hylkeet. Säyne on myös hyvä ruokakala. Siitä kannattaa vaikka pyöräyttää kalapullia jauhelihan sijaan.

Jalot ja usein vaativatkin kalat

Siika kuuluukin järvikalastajan saaliissa jo eri kategoriaan – luokkaan ”mielenkiintoisen arvaamaton ja vaikea”. Sitä on istutettu pieniinkin järviin ympäri Suomea. Syynä lienee arvostus verkkokalana sekä kyky muodostaa todella runsaslukuisia kantoja. Siika pystyy kasvamaan suotuisissa olosuhteissa monikiloiseksi kalaksi, joka siirtyy usein koon kasvaessa syömään myös pikkukaloja. Esimerkiksi Hossan järvistä saadaan vuosittain 2–3 kilon siikoja, tiedetäänpä siellä olevan isompiakin jölliköitä.

Siika on kesällä helpoimmin tavoitettavissa sen hakiessa ravintoa veden pinnalta. Syksyä kohti mentäessä siika passivoituu ja painuu syvempiin vesikerroksiin, nousten pintaan yleensä vain lämpiminä iltoina. Siikaa voi kalastaa aivan hyvin rannalta käsin, tosin isommat kalat ovat kohtuullisen arkoja ja pelkäävät kelluvaa perhosiimaa. Mutta peruketta pidentämällä on kalan saamiseen hyvä mahdollisuus.

Pitkä, vähintään viiden metrin mittainen peruke on siian järvikalastuksessa tarpeen. Siiman päähän musta tai ruskea pintaperho joka voi jäljitellä kaksisiipisiä, muurahaista tai vesiperhosta. Jos siikoja ei näy pinnan tuntumassa on syytä siirtyä nymfien käyttöön. Niemennokat ovat siikojen mieleen, samoin hiekka- ja sorapohjaiset rannat tuntuvat miellyttävän sitä. Siika antaakin vaativan vastuksen omasta mielestään jo kaiken perhokalastuksesta oppineelle konkarillekin.

Siian kalastuksesta olen kirjoittanut ihan oman blogikirjoituksen ja sen voit käydä lukemassa täältä.

Harjus, taimen ja nieriä, nämä kaikki ovat hienoja järvikaloja

Muutamista kookkaammista järvistämme kuten Höytiäisestä, Puruvedestä, Inarijärvestä ja Saimaalta löytyy hyväkasvuista järviharjusta – paikoin runsaslukuisenakin. Monet mainituista vesistä ovat myös hyvin kirkasvetisiä, joten harjuksen kalastus on todella haasteellista. Harjukset suosivat selvästi kallio- ja kivikkorantoja ja liikkuvat alueella syönnöksellä myös valoisan aikaan, ollen hyvin arkoja. Kuten siiatkin, harjukset suosivat monelta osin samanlaista ravintoa ja näin myös samat perhotkin pätevät. Pääsosin siika, taimen ja nieriä syövät erilaisia hyönteisiä. Suomen kesä on kuitenkin niin lyhyt, etenkin pohjoisessa,  että niiden on pakko syödä lähes koko ajan.

Myös taimenet kuuluvat useimpien kookkaampien järvien kalastoon, mutta ovat perhovälinein kohtuullisen vaikeita tavoittaa, joten paikallistuntemus kohoaakin niiden kalastuksessa aivan omaan arvoonsa. Perussääntöinä voitaisiin pitää että taimen löytyy karikkoisesta sekä syvästä osasta järveä. Päivemmällä/kirkkaalla kelillä taimen pysyttelee tietysti syvemmällä mutta illemmalla/pilvisellä säällä taimen saattaa löytyä jopa aivan rantamatalasta ja karikoiden reunoilta einestä saalistamasta. Järvellä taimenen ruokalistaan kuuluvat erilaiset pikkukalat ja näistä etenkin muikku, kuore, salakka, ahven sekä mutu. Joten streameria siiman päähän niin saaliskin on varmempaa.

Muutamassa Suomalaisessa pienessä järvessä on istutettu Saimaannieriää  ja se on hieman erilainen nieriälaji kuin pohjoisen vesissä viihtyvä nieriä eli rautu. Kuolimossa ja Saimaalla on ihan oma alkuperäinen Saimaannieriän täysin kalastukselta rauhoitettu kanta Pohjosen vesissä rautua on paikoin todella runsaasti ja jopa niin paljon että se on kääpiöitynyt Tällöin sitä onkin syytä kalastaa pois hieman enemmän. Joka tapauksessa se on erittäin mukava ja etenkin haastava kala saada.

Hyönteiset ovat kalojen pääasiallista ravintoa
Hyönteiset ovat kalojen pääasiallista ravintoa

Tunturikalastuksesta olen kirjoittanut parikin blogipostausta, josta löydät helposti vinkkejä lohikalojen järvikalastukseen vaikka Vätsärin erämaahan ,nämä kaikki ovat järvikalastajan peruspostaukset.

Loputtomat mahdollisuudet

Perhokalastus järvillä saattaa parhaimmillaan olla todella tuloksekasta ja miellyttävää. Vaikka kalastettava järvi olisikin suuri, voi järjestelmällisellä kalastuksella ja oikealla tekniikkavalinnalla löytää kalaa, olipa sää millainen tahansa.

Järvikalastus tarjoaa aivan uuden, ja täysin erilaisen, lisän koskikalastukseen tottuneen perhokalastajan harrastukseen ja tuo mukanaan monenlaisia uusia elämyksiä. Jo pelkästään järvien erilaisuus takaa mielenkiinnon ja kokemusten monipuolisuuden.

Perhovavan kera se oma tuttu mökkijärvi saakin aivan uusi piirteitä, ja olipa kyseessä ihan mikä tahansa vesistöalue suomessa, voi jännittävä ja kiehtova kalastustapa saada kokeilunhaluisen perhokalastajan unohtamaan koskivedet ja pohjoisen harrijoet – jopa pysyvästi.

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.