Kirjolohiperhoja jokikalastukseen

Kirjolohi Karkkilan koskilta

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kirjolohiperhot jokikalastukseen – Kalastus kirjolohiperhoilla eli liitseillä on eräs etelä-suomen yleisimmistä perhokalastusmuodoista. Enkä tietysti yhtään ihmettele sitä, sillä muita lohikaloja on hyvin niukasti alueen virtaavissa vesissä. Oikeastaan kirjolohiperhoja voi olla muutkin kuin vain liitsit mutta tässä postauksessa on vain liitsien perhonsidontareseptejä.

Postaus sisältää yhden affiliate linkin, joka on merkattu (*) merkillä.

Kirjolohi mielletään kalana pullalohikalaksi, helposti saatavaksi kalaksi, joka saa osakseen vain arvostuksen puutetta. Kirjolohi on Suomen vesissä ns. vieraslaji, joka on aikanaan tuotu Suomeen muulta päin maailmaa. Vieraslaji tarkoittaa siis sitä, ettei kala alunperinkään ole kuulunut Suomen luontoon.

Joka tapauksessa kirjolohi on se kala joka tällä hetkellä täyttäää Suomen luonnonvaraisten kalojen jättämät aukot vesistöissämme. Se, miksi olemme tässä tilanteessa, olisikin ihan toisen postauksen juttu. Mutta lyhyesti, aikanaan Suomen vesiä ja kalakantoja on hoidettu heikosti. Myös siihen aikaan käytössä ollut runsas kotitarvekalastus oli turmiollinen kalakannoillemme. Toki ymmärrän, että sodan jälkeen Suomen kansan piti ruoka jostain saada ja se otettiin pelloilta, metsistä ja vesistöistä.

Mutta nykyään tällaista tarvetta ei enää ole, joten toivotaan että asenteen muutos kestävämmän kalastuksen eteen on pysyvää. Ainakin siihen on olemassa selvät merkit. Kunnostuksia tehdään eri vesistöissä ja kalakantoja halutaan suojella. Se onkin sitten eri juttu, sopiiko kirjolohi korvaamaan jotain puutetta kalalajistossamme. Karkkilan koskilla on panostettu vesistöjen kunnostuksiin hyvin paljon ja tällä toivotaankin olevan hyvä vaikutus luonnon taimenen lisääntymiseen. Kuitenkin Karkkilan koskille joudutaan istuttamaan kirjolohta jotta kalastajille olisi kalastettavaa ja koska kalastuskunta haluaa taimenen jäävän kalastajien keskuudessa vähemmälle huomiolle. Näin siis kirjolohen kalastusta on luvassa Karkkilan koskilla, ainakin vielä toistaiseksi.

Kirjolohi on siis kala, jota kasvatetaan monessa kalankasvatusaltaassa ympäri Suomea niin suoraan ruoaksi kuin myös istukkaiksi vesistöihin. Määränä puhutaan noin 13,5 milj. kilon luokkaa olevasta määrästä. Sitä siis istutetaan runsaasti, niin jokiin kuin järviin sekä lampareihin. Ennen kalan kuljetukseen ryhtymistä kalankasvattamoissa erotetaan naaraat ja koiraat niin että vesistöihin istutetaan vain naaraskaloja.

Etelä- Suomessa kirjolohta istutetaan erityiskalastukohteiksi määritettyihin jokiin, ainakin ympäri Vantaanjokea, Karkkilan koskille, Tainionvirralle, Mustijokeen jopa Kymijokeenkin. Lisäksi Uudeltamaalta löytyy muutamia kirjolohilampia, joihin tehdään säännöllisiä istutuksia.

Kirjolohi voi olla haasteellinenkin vastustaja

Kirjolohi on varsin ärhäkäs kaveri, joka puolustaa reviiriään hyvinkin voimakkaasti. Se ei tykkää lähellään varsinkaan muiden kalalajien edustajia. Kun kirjolohi on juuri istutettu, se ei ala syömään luonnonravintoa kovinkaan nopeasti. Värikkääseen perhoon ottaessaan se haluaa vain karkottaa tunkeilijan pois omalta reviiriltään.  Vasta muutamien viikkojen päästä saattaa kyseinen kala alkaa oppia syömään luonnonravintoa. Etenkin syksyllä, saattaa kirjolohen lampikalastus olla todella hienoa kun kala surffailee aktiivisesti vedenpintaa pitkin ja etsii kaksisiipisiä, muurahaisia tai metsälutikoita. Tällöin se voi olla todella hankala, mutta myös mielenkiintoinen pyydettävä kala.

Niin hölmö se kuitenkin on, että jos heität tupakantumpin veteen saattaa kala syödä sen, sillä flitterin väri hieman muistuttaa sitä kasvatusaltaassa saamaansa ruskeaa ruokapapanaa. Siksi onkin edesvastuutonta heittää tupakantumppeja veteen, sillä tumppi tukkii kalan suoliston ja kala todennäköisesti kuolee lopulta. On siis fiksua kannattaa käyttää erilaisia kirjolohiperhoja perhokalastukseen eikä heitellä tupakantumppeja veteen. Kirjolohen kalastusta pidetään helppona mutta sitä se ei todellakaan ole kun kala on ollut viikon vesistössä. Sen jälkeen kirjolohen kalastus muuttuu yhtä hankalaksi kuin luonnon lohikalan kalastuskin.

Rekisteriseloste ja tietosuoja

Millaisia perhoja kannattaa käyttää kirjolohelle

Lopultakin päästää itse aiheeseen eli kirjolohiperhot jokikalastukseen. Kuten tuossa aiemmin mainitsinkin, ottaa kirjolohi hanakasti värikkäisiin perhoihin heti istutuspäivän jälkeen. Tärkeimmät värit perhoissa ovat oranssi, punainen, keltainen ja musta. Näiden värien sekoitukset ovat tietysti mahdollisia ja myös järkevää kokeilla. Mitä kauemmaksi istutuspäivästä mennään sen luonnonmukaisempiin väreihin kirjolohi ottaa. Lopulta sille ei saata kelvata kuin musta perho. Tästä seuraava vaihe on sitten ne nymfit, joissa voi olla pieni väripiste. Eli kirjolohi alkaa pikku hiljaa siirtyä pienempiin ja luonnonvärisiin perhoihin.

Kun haluat kalastaa tuoretta kirjolohta joessa on siis tärkeintä se että aloitat värikkäillä ja sopivasti painotetuilla perhoilla. 1-2 vk istutuksen jälkeen kannattaa siirtyä tummaan liitsiin ja 3 vk istutuksen jälkeen jopa nymfeihin. Painotukseksi liitseihin suosittelen 3-3.5 mm tungsten kuulia perhon päähän. Vaihtoehtoisesti voit rungolle kiertää painotukseksi lyijyä. Järvellä nämä samat asiat pätevät, mutta tälloin myös pintaperhot tulevat mukaan.

Blogista löytyy aiempi postaus, jossa olen antanut jo hyviä muiden perhojen kuin liitsien tipsejä. Se kannattaa käydä ehdottomasti lukemassa. Tässä loppukesän perhot postauksessa on mm.nymfien reseptejä.

Lisäksi tässä on linkki Karkkilan kirjolohen kalastukseen …

..sekä linkki TOP 3 ohjetta Kirjolohen houkutteluun

Kirjolohiliitsien malleja ja reseptit

Seuraavassa muutama aiemmin mainittujen tuoreen istukkaan, kirjolohen kalastukseen tarkoitettujen liitsien reseptejä,  joilla varmasti pääset hyvään tulokseen. Nämä toimivat myös Karkkilan koskilla. Jos et itse sido perhoja, kannattaa katsoa Facebookin Perhokalastusvälineiden huutokauppa ryhmää. Sieltä usein löytyy muiden tekemien perhojen myyntiä.

Löytyy myös muutama nettikauppa, josta löydät ostoperhoja. Alla muutama osoite, josta voit käydä katsomassa tarjontaa.

Perhokauppa.fi

Superflies

Ottiperho

Ruoto Oy(*)

Oranssi kirjolohiliitsi
Oranssi kirjolohiliitsi
Ehkä se paras vaihtoehto tuoreen kirjolohen perhokalastukseen

Koukku: Joko jigikoukku Hanak H400BL tai suorakoukku Hanak H900BL  Väkäsetön.

Pyrstö: Oranssi marabou ja sivuille holosuikaleet

Runko: Oranssa marabou dubattuna ja sen jälkeen harjattu. Tai kärjistä kiinni koukun mutkaan ja kierretään rungolle.

Kaulus: Oranssi Spectra dubbing dubattuna langalle

Kuula: Tungsten 3-3.5 tai 4mm. Riippuen vesitilanteesta. Väri vaihtoehtoja on monta. Kuvassa vain yksi vaihtoehto.

Keltainen kirjolohiliitsi
Keltainen kirjolohiliitsi
Keltainen kirjolohiliitsi on ns. joko/tai perho. Se toimii todella hyvin tai ei toimi ollenkaan

Koukku: Joko jigikoukku Hanak H400BL tai suorakoukku Hanak H900BL  Väkäsetön.

Pyrstö: Keltainen marabou ja sivuilla fläsäsuikaleet

Runko: Alla vihreä spectra dubbinki ja päälle kierretty keltainen marabou. Harjattu.

Kaulus: Vihreä spectra

Kuula: Tungsten 3-3.5 tai 4mm. Riippuen vesitilanteesta. Väri vaihtoehtoja on monta. Kuvassa vain yksi vaihtoehto.

Punainen kirjolohiliitsi
Punainen kirjolohiliitsi
Punainen kirjolohiliitsi on kalalle aika ärsyttävä perho

Koukku: Joko jigikoukku Hanak H400BL tai suorakoukku Hanak H900BL  Väkäsetön.

Pyrstö: Punainen marabou

Runko: Punainen cactus chenille kierrettynä rungolle.

Kaulus: Pinkki Spectra dubbinki

Kuula: Tungsten 3-3.5 tai 4mm. Riippuen vesitilanteesta. Väri vaihtoehtoja on monta. Kuvassa vain yksi vaihtoehto.

Musta kirjolohiliitsi
Musta kirjolohiliitsi
Musta kirjolohiliitsi on yleisperho joka paikkaan

Koukku: Joko jigikoukku Hanak H400BL tai suorakoukku Hanak H900BL  Väkäsetön.

Pyrstö: Musta marabou. Tässä voisi käyttää fläsää sivuilla mutta itse koen, että on hyvä että musta perho on musta

Runko: Musta marabou dubattuna tai musta jänis/keinokuitu. Harjattu.

Kuula: Tungsten 3-3.5 tai 4mm. Riippuen vesitilanteesta. Väri vaihtoehtoja on monta. Kuvassa vain yksi vaihtoehto.

Valkoinen kirjolohiliitsi
Valkoinen kirjolohiliitsi
Valkoinen kirjolohiperho on kylmemmän veden aikaan hyvä vaihtoehto

Koukku: Joko jigikoukku Hanak H400BL tai suorakoukku Hanak H900BL  Väkäsetön.

Pyrstö: Valkoinen marabou

Runko: Valkoinen marabou dubattuna ja kierrettynä. Myös valkoinen karvadubbing harjattuna. Alle olen joskus laittanut ensin holofläsäkuitua koko rungolle.

Kierre: Helmiäisfläsäkuitu. Tämä kannattaa jättää pois jos rungon alla tai kauluksessa on fläsää

Kaulus: Helmiäisfläsäkuitu

Kuula: Tungsten 3-3.5 tai 4mm. Riippuen vesitilanteesta. Väri vaihtoehtoja on monta. Kuvassa vain yksi vaihtoehto.

Lopuksi vielä..

Olen tässä antanut muutaman reseptin kirjolohiperhon jokikalastukseen. Kuitenkin kannattaa aina muistaa että moni muukin kalastaa näillä perusväreillä. Muuttamalla hiukan näitä reseptejä, saat kuitenkin muiden perusperhoja toimivammat perhot tiukkaan tilanteeseen eli siihen kun normi liitsit eivät toimi. Olen parin perhon resepteissä antanut vinkkiä, kuinka perhosta voi tehdä hieman erilaisen. Kuulan värinä moni käyttää aika räikeitä sävyjä, mutta joskus se perusmessinkinen kuula voikin olla parempi vaihtoehto.

Nyt voisi olla hyvä aika alkaa sitomaan tulevan kauden kirjolohiperhoja jokikalastukseen. Turhaan sitä jättää vasta kevääksi, jääpähän sitten valoisa aika keväällä käytettäväksi johonkin järkevämpään kuin sisällä istumiseen.

Jos sinusta tuntuu siltä ettet halua ostaa liitsejä, etkä osaa sitoa niitä niin voit tilata niin minulta. Sidon niitä aina oman tilanteeni mukaan ja toimitusaika voi olla useita viikkoja mutta mikäs kiire tässä on. Kesään on vielä paljon aikaa. Laita siis viestiä palkes@palkes.fi, jossa ilmoitat millaisia liitsejä haluat tilata, mitä kokoa ja monta kappaletta. Liitsin hinta 3,50 €/kpl. Mielelläni sidon omia mallejani, jotka tiedän toimiviksi perhoiksi. Nuo aiemmin linkkaamani perhokauppojen perhot tehdään todennäköisesti jossain itämaassa ja laatua on vaikea ennustaa etukäteen.

Postaus sisältää yhden affiliate linkin, joka on merkattu (*) merkillä. Sen klikkaaminen ei aiheuta sinulle mitään kuluja ja minä saatan saada siitä pienen korvauksen jolla ylläpidän tätä blogia.

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *