Opettavainen tarina kuinka voit pilata kalastusreissusi

Kalastaja katsoo järvelle

Laitahan vinkit eteenpäin!

Opettavainen tarina siitä, kuinka voit pilata kalastusreissusi. Tämä on opettavainen tarina muutamasta mokasta, jotka aikanaan tein yhden ja saman perhokalastusreissun aikana.

Postauksessa on muutama seurantalinkki tietyille sivuille. Ne on merkattu (*) merkillä. En saa niistä rahaa,enkä muutakaan hyötyä, eikä niiden klikkaaminen aiheuta sinulle kuluja.

Kalastuksessa on jokaisella joitakin perussääntöjä, joita noudattavat jopa orjallisesti. Nämä saattavat usein johtua omista uskomuksista tai periaatteista. Osa niistä voivat olla hyviäkin tapoja ja osa voi johtaa ikäviin tilanteisiin. Monia asioita on siis tullut koettua ja etenkin kantapään kautta. Joskus se on myös tullut jopa kalliiksi.

“Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis”— sanonta pitää hyvinkin paikkansa. Etenkin välineiden hankinta on ollut joskus tuskallisen kallista, siis ostat halpaa. Hetken päästä se on rikki ja ostat uuden samanlaisen. Suomalainen perusluonteen pahimpia ominaisuuksia on pihiys. Rahaa kun on muutenkin vähän käytössä, niin moni tietysti ajattelee, että mitäpä sitä harrastuksesta paljoa rahaa maksamaan. Aikanaan itsekin olin sitä mieltä, että en halua käyttää harrastukseen isoja summia, vaan teen osan itse, tuunaan ja väsään tai ostan vain halpaa. Mutta opettavaiset reissut ovat tuonneet enemmän järkeä päähän.

Olen tietysti kalastusurani aikana muuttanut asennettani aivan eri suuntaan, muutaman todella ikävässä paikassa tulleen tapahtuman takia. Nuorempana sitä oli enemmän intoa kuin järkeä reissuissa mukana. Kerron nyt erään opettavaisen esimerkin (vuodelta 1991) , johon sisältyy useampikin paha moka. Heti alkuun kerron että tuolta reissulta ei ole kuvia lisättäväksi tähän postaukseen. Silloin otetut kuvat eivät olisi enää kovin julkaisukelpoisessa kunnossa.  Mutta tässä postauksessa esiintyvät kuvat ovat otettu muutama vuosi sitten Vätsärin erämaasta, osa juurikin noilla paikoilla, joista jutussa kerron.

Reissu valmistelut ja ajo perille

Tuohon aikaan oli jo saatavilla laadukkaita vapoja, mutta niin kuin nykyisinkin, myös todella halpoja vapoja. Olin juurikin ostanut tällaisen halvan, siihen aikaan alle 200mk vavan. Ajattelin että olen panostanut tähän reissuun kunnolla. Tuohon aikaan vavat olivat lasikuidun ja hiilikuidun sekoituksia. Toki hiilikuituvapojakin jo oli, mutta olivat niin kovan hintaisia ettei silloin ollut varaa niitä ostella.

Olin lähdössä kesän odotetulle erämaareissulle Vätsäriin heinäkuun lopussa. Rinkkaan oli pakattu kaikki tarpeellinen, kuten ruoat, keitin, ruokailuvälineet, makuualustat ja pussi, varavaatteet, perhorasia, vapa, kela, siima ja perukkeet. Rinkka painoi mukavasti reilut 30kg.

Perille ajoin parin päivän syklillä  Sevettijärvelle. Siihen aikaan ei Vätsärin tie ollut kovin kummoisessa kunnossa. Asfaltti Sevettijärvelle tuli juurikin tuohon aikaan, kun sinne toista kertaa elämässäni ajelin.

Auto parkkiin pikkutielle, rinkka selkään ja eikun tossua toisen eteen. Siitä läheltä menee polku sopivasti ohi, josta voisi poiketa kohti Tuulijärveä.  Tarkoitus oli kalastella Vätsärin erämaassa viikon verran ja ruokaakin oli varattu itsevarmana vain sen verran, että kalasta tulee noin puolet ruoista.

Liikkeellä erämaassa

Kävelyä ensimmäiselle leiripaikalle Tuulijärvelle tulisi linnuntietä reilut 15km, mutta Vätsärin maastossa joutuu paljon kiertelemään jos ei ole kartan kanssa tarkkana. Pieniä lampareita on todella paljon ja maasto on myös erittäin kivikkoinen. Etenkin Vainospään ja Tuulijärven väli on tosi kivikkoinen, joten matkaa tuli lopulta monta kilometriä enemmän. Kävely tuntui mukavalta ja letkeältä vaikka kiviä saikin väistellä maastossa.

Siihen aikaan käytin perustelttaa, jonka päälle tuli pressu ettei vain sade pääsisi läpi. Tapana oli ensin laittaa leiri kasaan, vasta sitten pääsee kalastamaan. Istuin katselemaan maisemia ja nautin olosta sekä reissun ainoasta kylmästä juomasta. Lopulta maltoin kasata teltan ja hakea jopa pari juurakkoa polttopuiksi valmiiksi. Mieli teki jo lähteä kalastamaan. Edellisestä Vätsärin reissusta olikin jo vuosi aikaa ja mielessä kävi mielikuvat silloin saaduista isoista harjuksista.

Kuinka vältät mokailun erämaassa
Vätsäristä löytyy monipuolista maastoa

Ja eikun kalastamaan, mutta missä kalat?

Kovalla tohinalla perhokalastuskamat valmiiksi, peruke suoraksi ja perho kiinni siimaan. Hieman kauempana tuikki kala, mutta eipä sinne heitot kantaneet. Kalastelin koko illan, enkä saanut tärpin tärppiä. Muutama heitto tarttui koivuihin ja peruke lyheni ja perhoja katosi. Nukkumaan ei kuitenkaan tarvinnut käydä nälkäisenä, sillä olin varautunut muutamalla ruokavaihtoehdolla ja tulisihan kalaakin sitten jossain vaiheessa.

Aamulla heräsin pirteänä, keitin aamupuurot, söin ne pikaisesti ja lähdin kävelemään kohti Äälisjärven eteläpäätä. Matkan varrella kohti Tuulipäätä mennessä, vääntyi nilkka hieman varomattomuuttani kallioisessa maastossa. Kiersin varmuuden vuoksi idealsiteen nilkkaan ja jatkoin matkaa. Pidin sopivasti taukoja ja katkaisin varuiksi koivusta kävelysauvan tukemaan kävelyä.

Pysähdyin erään lammen rantaan ja heittelin muutaman heiton perhoa. Eipä kuulunut mitään, joten rinkasta evästä keittimeen ja syömään. Hetki lepoa, nilkan tarkistus ja idealside paremmin paikalleen. Nilkka oli turvonnut jonkun verran, mutta en ollut vielä huolissani. Mutta päätin lopulta jäädä Äälisjärvelle yöksi. Samalla olisi hyvä mahdollisuus saada ruokakalat.

Koko illan kalastus tuotti vain pari nykäystä isompaan streameriin ja vaikka pääsin heittämään pinturiakin suoraan tuikkiin, mikään ei tuntunut kelpaavan. Olin ymmällä ja turhautunutkin. Päivän aikana tuli syötyä rinkasta tietysti aina kunnolla. Tuollainen vaeltaminen vaikeassa maastossa kulutti energiaa, söin laskettua enemmän ja ruokavarat alkoivat hiipua. Ruokakalaa en jostain syystä ollut saanut ja aloin miettiä sen seurauksia, jos en oikeasti saisi kalaa ollenkaan.

Vätsärin erämaa on armoton huoletonta vaeltajaa kohtaan
Vätsärin maastot ovat paikoin jyrkkiä

Ruoka vähenee uhkaavasti

Aamuksi oli onneksi vielä kaurapuuroa ja sitä jäikin muutamaksi aamuksi. Lähdin kävelemään kohti Taimenlampia, jotka eivät ole vielä koskaan pettäneet vaan aina sieltä on joku kala tullut. Kävely oli jo hieman ontumista, joten päätin että järvelle päästyäni olisi pakko pitää pari vapaapäivää kävelystä. Heti ensimmäiseksi otin kengät ja sukat pois, liotin jalkoja lammen viileässä vedessä.

Tuntuipas niin hyvältä, että istuin siinä kalliolla jalat vedessä ja laitoin perhokamoja kasaan. Pieni kalajäljitelmä siiman päähän ja ensimmäinen heitto veteen. Heti kunnon tärppi ja kala kiinni. No niin, nyt olisi ruokakalaa tiedossa, ajattelin. Mutta juuri kun olin saamassa kalan haaviin, peruke poikki. Kala ei ollut niin iso että perukkeen olisi pitänyt mennä poikki noin helposti. Mitäs nyt, mietin ja  kyllä pääsi muutama ruma sana suusta siinä kohtaa.

Erämaassa ei kannata mokata
Mukavan suojaisa lahdenpoukama

Sen enempiä miettimättä, seuraavia heittoja veteen ja 20 min päästä uusi tärppi ja kala kiinni. Varovaisesti lähdin ottamaan kalaa sisälle ja taas sama homma. Peruke poikki pari metriä ennen rantaa. Jotain oli nyt vialla. Tunnustelin sormilla peruketta ja se tuntui ihan tasaiselta. Peruke oli jo lyhentynyt niin että ajattelin tehdä kokonaan uuden. Kaivoin ainokaisen perukerullan esille ja kiristäessäni solmua, siima poikki. Olinpas huolimaton, uusi solmu ja sama homma. Nyt on perukkeessa kyllä vikaa.

Otin perukerullan käteen ja vedin siimaa ulos. Sormien välissä vedettynä, peruke meni poikki todella helposti, “mitä ihmettä?”. Tarkemmin katsottuna huomasin, että olin näköjään ottanut mukaan perukerullan, joka oli jo useamman vuoden vanha. Siima haprastuu vanhetessaan ja muuttuu lopulta todella heikoksi. Perukerulla oli ainoa, joka minulla oli mukana, joten ei taida olla mahdollisuuksia saada kalaa kuin oikein hyvällä tuurilla. Amatöörimäinen virhe, olin ollut todella hölmö ja huolimaton.

Kalastaja haavitsemassa Vätsärin erämaassa
Joskus voisi käydä tuuri kalansaannin kanssa.

Uutta matoa koukkuun

Oli aika kerätä itsensä uudestaan kasaan ja ruokapaussi olisi nyt tarpeellinen. Kaivoin rinkan vähistä ruuista pussukat esille ja trangia tulille, ruoka tulemaan. En todellakaan ollut tehnyt lähtiessäni kovin fiksuja päätöksiä. Mutta tilanne oli sellainen, että olin jo kaukana sivistyksestä, eikä muuta oikein voinut kuin yrittää selvitä mahdollisimman vähillä vahingoilla. Aurinko kuitenkin paistoi ja oli muuten mukava olla. Jotain hyvää edes.

Vatsa täynnä ruokaa lähdin toiveikkaana nilkuttaen kiertämään lampea ja toivoen että saisin kalaa ruoaksi. Päätin olla todella varovainen, jos vielä kalan siiman päähän saisin. Heittoja heiton perään ja hiljaista piteli. Kunnes eräässä lahden pohjukassa näen taimenen uivan aivan pintakalvoa pitkin ja napsivan pinnasta jotakin, tasaisesti sieltä täältä. Odotan että taimen ui kohdalleni ja valmistaudun heittoon. No nyt, taimen on kohdalla ja vapa nousee heittoon, siima on jo ilmassa ja etuheitossa perho lähtee kohti kalaa. Samalla kuuluu todella ikävän kuuloinen, kova ääni. Aivan kuin kuiva oksa olisi mennyt poikki.

Katsoin ylöspäin, eikä puita ollut lähietäisyydellä eli ei oksan poikkimeno. Mutta vapa kädessäni oli luonnottomassa asennossa, kahdessa osassa. Vapa oli mennyt poikki kahvan yläuolelta, noin 15cm päästä. Eipä ollut silloin itku kaukana. Katsoin vapaa tarkemmin eikä sitä pystyisi korjaamaan millään. Kalastus olisi siis loppu tältä reissulta. On vaikea kuivailla sitä tunnetta, joka silloin varmasti mielessä oli.

Niemeke Vätsärin erämaassa
Vätsärin erämaassa on kauniita paikkoja

Uhkaava tilanne

Nyt oli asiat enemmän kuin huonosti. Nilkka pahasti turvoksissa ja kipeä. Yksin kaukana kaikesta, ainut perhovapa poikki ja perukesiimakin täysin kehnoa. Ruoka loppu, sitä riittäisi vielä seuraavaan päivään. En ollut ottanut mukaan kuin kovin hepposet ensiaputarvikkeet. Joten lisää tukea nilkkaan en saisi mistään.

Tuumaustauko tuli tarpeeseen, oli saatava järki kulkemaan rauhallisesti. Mietin pitkään mitä teen  ja katsoin kartasta jo suorinta paluureittiä. Suunnitelma alkoi hahmottua. Rovipään kautta Vainosjärven itäpäähän, josta alkaa polku kohti Kirakkajärveä. Polulle päästyäni helpottaisi kulku kipeällä nilkalla. Onneksi keli pysyi pilvipoutaisena koko matkan Vainosjärven päähän. Laitoin vielä teltan pystyyn ja lepuutin jalkoja.

Päiväruoaksi ja iltapalaksi oli vain kahvia ja näkkäriä voilla. Seuraavana aamuna keitin viimeiset puurohiutaleet, sen verran kuin kahvikupillisesta tuli. Vain suolaa oli enää jäljellä. Loppumatkan kävelin hitaasti paarustaen ja toivoen että matka jo loppuisi. Lopulta pääsin Kirakantielle ja sitä pitkin lopulta autolle.  Nälkä kurni vatsaa, onneksi autossa oli vielä ruokaa jäljellä. Näin loppuun en ollut vielä koskaan vetänyt itseäni.

Vätsärin erämaa on kaunis
Illat erämaassa ovat usein rauhallisia.

Reissun opetukset pistivät nöyräksi

Reissu oli ollut todella opettavainen ja veti miehen nöyräksi. Olin tehnyt ihan turhia virheitä ja vieläpä reissulla, jolla pitäisi olla erityisen huolellinen. Sillä apua ei ole saatavilla, eikä silloin ollut gps – välineitä käytössä.

Olen koonnut tähän alle tämän opettavaisen tarinan tärkeimmät opit. On paljon asioita joita tulee ottaa huomioon mutta aloitetaan nyt ensin näistä. Joko olet lukenut postauksen (*) Tunturikalastuksen alkeet Vol 1

Älä koskaan lähde erämaareissulle ylimielisellä asenteella että “kyllä sieltä ruokakalat aina saa”: Varaa siis aina reilusti ylimääräistä ruokaa mukaan. Näkkäri tai Ohut herkku ei paljon paina rinkassa. Pakettivoi kestää pitkään kunnossa. Kuivamuonapusseja (*) on paljon tarjolla, joista löytyy nykyään myös gluteenittomia ja vegaaneille sopivia ruokia ja myös Kuivalihakundin kuivalihakin (*) on hyvää energiapitoista lisäravintoa.

Älä koskaan osta halpaa perhokalastusvapaa. Sillä halpaa ja hyvää ei ole olemassa. Toki nykyään materiaalit ovat jo parempia, mutta mieluimmin hieman panostan laatuun ja maksan enemmän. Ota myös mukaan aina varavapa, varmuuden vuoksi. Vapaputkeen mahtuu aina se kaksi vapaa eikä se ole kuin n.100 gr painoa lisää.

Älä koskaan ole niin huolimaton, että otat mukaan vain yhden perukerullan. Etenkin tarkista siiman kestävyys, äläkä pihinä ota vanhoja rullia mukaan. Itse ostan nykyäään aina uudet perukerullat seuraavaa kautta varten. Vanhoista rullista leikkaan siimat pätkiksi ja poltan ne tai laitan sekajätteisiin.

Älä koskaan aliarvioi kuljettavaa maastoa. Nilkka voi mennä rikki missä kohtaa tahansa ja takaisin pääseminen on tuskan takana. Nykyään on todella hyviä nilkkatukia, kylmägeeliä jne joilla voit helpottaa oloa jos jotain ikävää reissussa tapahtuu. Myös rakkolaastarit ovat ihan pro-tavaraa.

Älä koskaan ole vain yhden kartan ja kompassin varassa. Vaikka tällä reissulla ei minulle käynyt sen suhteen mitään. On eräällä toiselle vaellusreissulla minulta mennyt kompassi rikki. Onneksi minulla oli silloin mukana kaveri, jolla oli kaksi kompassia mukana. Eli mukaan siis kartta, 2 kompassia ja etenkin gps. Vätsärin maasto on haastavaa ja sinne eksyy helposti jos kompassi on rikki. Garminin inReach-satelliitti tekniikan avulla saat avun todella helposti paikalle. Laitteet hieman maksavat mutta kun oma tai kaverin henki on kysymyksessä, tuntuu tuolloin kustannus todella pieneltä henkeen verrattuna. Itse käytän Garmin Montana 700i (*) noin 750€ ja halvin InReach-mini, jolla saa yhteyden satelliitin kautta maksaa noin 380€.

Hätätilanteessa voit lähettää vuorovaikutteisen SOS-viestin Garminin hallinnoimaan aina avoinna olevaan maailmanlaajuiseen GEOS-pelastuspalvelukeskukseen (IERCC, International Emergency Response Coordination Centre) (edellyttää aktiivista satelliittitilausta). Tämä teksti on kopioitu suoraan Garminin sivuilta

Garminin Montanaa mainostan tässä vain sen takia että olen itse se kokenut hyväksi, toimivaksi ja monipuoliseksi laitteeksi. Olen myös sen itse ostanut, joten tässä ei ole mitään kumppanuussopimusta kenenkään kanssa.

Muistathan jakaa postauksen eteenpäin vaikkapa facebookiin. Myös kommentit omista ikävistä ja myös mukavista kokemuksista ovat tervetulleita.

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.