Perhokalastajan perholiivit vertailussa

Perhokalastajan unelma on saada iso taimen haaviin

Laitahan vinkit eteenpäin!

Perhokalastajan perholiivit vertailussa – Perhokalastajilla on tietenkin käytössä monenlaisia muitakin välineitä kuin pelkästään vapa ja kela. Useimmiten perhokalastajalla on päällään kahluuvälineet, jotka helpottavat puskkoisesta rannasta irti pääsemiseen kahlaamalla vedessä. Tämä taas mahdollistaa helpomman heittämisen. Heti kalastajan vieressä ja takana olevat puut ja pensaat ovat aina jollain tavalla tiellä heittotilanteessa. Moni käyttää myös jonkinlaista kahluutakkia, jonka taskuihin saa laitettua ainakin ne välttämättömät välineet.

Perhokalastajan välineet mukaan kalareissulle

Näiden kaikkien tarpeellisten välineiden säilyttämiseen voi myös käyttää erikseen päälle puettavaa perholiiviä tai rintalaukkua. Vuosien varrella niitä on ollut itselläni ollut käytössä monenlaisia. Rintalaukku on suhteellisen tuore väline verrattuna perholiiveihin, joita on ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Perholiivit ovat oikeastaan muuttuneet materiaaleiltaan enemmän kevyemmiksi ja paremmin hengittäviksi. Lisäksi taskujen monipuolisuutta sekä pientä, valmiina liiveissä olevia härpäkkeitä on tullut lisää.

Valitsenko siis kahluutakin vai perholiivin, lienee monella aloittelevalla perhokalastajalla yksi kysymys. Vai sitten mahdollisesti molemmat. Mietitäänpä ensin mitä välineitä tarvitset perhokalastukseen mukaan.

  • perhorasioita 1- 5 kpl riippuen millaisia perhoja tykkäät käyttää
  • perukerullia 1-5 kpl riippuen montaa eri paksuista rullaa pidät mukana
  • siimaleikkurit
  • jojo siimaleikkurille
  • suonipihdit
  • timanttiviila koukkujen teroittamiseen
  • monomaster (jämäsiimojen kerääjälaite) tämä on luontoa kunnioittava teko
  • siiman ja/tai perhon kellukerasvapullo
  • lämpömittari veden lämmön mittaamiseen
  • pappi kalan lopettamiseen
  • puukko
  • haavi ja sille magneetti

Noista mainituista välineistä ainakin siimaleikkurit olisi hyvä olla näkyvillä liiveissä roikkumassa jojossa. Itselläni on useinmiten näkyvillä siimaleikkureiden lisäksi, suonipihdit ja perhonkellukerasva. Nämä ovat helpoimmin laitettavissa näkyville ilman että haittaavat käsien liikkeitä kalastettaessa. Isoimmat tarvikkeet ovat taskuissa piilossa.

Olen ottanut tämän postauksen aiheeseen liittyen perhokalastajan perholiivit ja rintalaukun vertailuun. Olen käyttänyt näitä kolmea erilaista säilytysälinettä hyvin aktiivisesti ja uskon että jokaisen hyvät ja huonot puolet olen ehtinyt havaita runsaiden käyttöpäivien aikana. Jokaisen hankinnan olen myöskin tehnyt harkiten, en hetken mielijohteesta.

Elämäni ensimmäiset liivit olivat aikamoiset taisteluliivit. Siihen aikaan ei valinnanvaraa ollut näin paljon kuin nykyään ja ne piti ottaa mitä oli saatavilla. Muistaakseni liivessä oli reilut 25kpl erilaisia taskuja. Materiaali oli niin hyvin vettä imevää että sateella tuntui kuin olisi ollut säkki päällä. Onneksi nykyään materaalit ovat kehittyneet ja liivit keventyneet. Toki varmasti myös kestävyyden kustannuksella.

Kaudelle 2023 kannattaa harkita perhokalastusoppaan palveluiden ostamista vaikkapa Karkkilan koskille. Se nopeuttaa osaamisesi kehittymistä paljon ja samalla jää pois turhat virheet. Lue tästä linkistä kuinka perhokalastusopas toimii.

Mutta mennäänpä nyt asiaan eli postauksen- Perhokalastajan perholiivien vertailussa lukemista.

    Rekisteriseloste ja tietosuoja

Seuraavaksi käymmekin läpi millaiset vermeet ovat kysymyksessä eli nyt liivien esittelyt. Olen myös laittanut liivien esittelyn alapuolelle omat kokemukset sekä hyvä ja huonot puolet.

Orviksen Pro Vest-liivit ovat toimineet hyvin
Orviksen Pro Vest -liivit käytössä Espanjan Katalonian jokivesillä

    Orvis Pro Vest – liivit

Orvis Pro Vest -liivissä on kaikille tarpeellisille varusteille riittävästi erilaisia ja kokoisia taskuja. Se on kevyt ja pääosin hengittävää kangasta. Liivi on valmistettu nailonista ja siinä on vettähylkivä DWR-pinnoite. Hartian kohdilla on pehmeä ja hengittävä verkkorakenne. Liivissä on kaikkiaan 18 taskua: 10 ulkopuolella, 6 sisäpuolella ja 2 takana. Liivin voi laittaa edestä muovisella lukolla kiinni. Lisäksi tuon lukituksen voi siirtää etuosan reunoja pitkin ylös-alas suunnassa Alaosan kahdessa isossa taskussa on jämäkkä kompressiovalettu etupuoli ja rakenteen ansiosta niissä onkin helppo pitää tavarat järjestykssä.

Orviksen Pro Vest -liiveissä on taskuja tarpeeksi perhokalastajan käyttöön
Orviksen Pro Vest -liiveissä on taskuja tarpeeksi perhokalastajan käyttöön

Ylemmissä taskuissa on kummassakin työkalupidike piilossa perhonkuivaustyynyjen alla. Näistä tyynyistä  en ole kyllä kokenut olevan hyötyä. Eikä niissä pysy perhotkaan kiinni.  Kuitenkin sellaisina niitä mainostetaan. Takana on suuri  lähes koko selän kokoinen läpitasku, jonka päällä on vetoketjullinen selkätasku. Välikerros liiveissä on verkkomateriaalia. Takana on myös muovinen D-tyyppinen rengas haavin kiinnittämistä varten. Liivin hinta on noin 280€.

Omat kokemukset Orviksen liiveistä

Olen käyttänyt Orviksen liivejä nyt pari vuotta. Kun kalastuspäiviä tulee vuoden aikana reilut 150, niin siihen määrään ehtiikin jo testimuodossa havaita niin hyvät kuin huonotkin puolet. Olen käyttänyt Orviksen liivejä eniten silloin, kun tiedossa on pitkä päivä, eikä välttämättä autolle pääse täydentämään haluamiaan asioita. Liivien ison takataskun on todennut erittäin käyttökelpoiseksi. Sinne mahtuu vaikka 3 L juomarakko ja pienet eväätkin kevyen kahluutakin kanssa.

Kalastajan selän puolella on hengittävää verkkokangasta, joten hikoileminen on edes hiukan vähäisempää, vaikka selkäpussi olisikin täynnä tavaraa. Liiveihin katoaa uskomaton määrä rasioita ja joskus sitä voi ottaa helposti turhan paljon perhorasioita mukaansa. Mutta jos on menossa kalaan koskelle,  jossa voi tarvita niin stremereitä, pintureita kuin nymfejäkin, niin eipä tunnu taskuja olevan liikaa.

Liivien sisäpuolella on kummallakin puolella kaksi vetoketjullista ja yksi avoin tasku. Tuon avoimen taskun tarpeellisuutta olen miettinyt, en ainakaan itse uskalla laittaa sinne mitään. Sieltä tippuu helposti kamat veteen tai maastoon. Liivin ylätaskut ovat riittävän kokoiset ja niitä on juuri sopivasti. Sinne katoaa mukavasti peruke- ja indikaattorirullat. Sekä monomaster, lämpömittari ja timanttiviila jne. Vasemman ylätaskun liepeen alle olen laittanut jojolla suonipihdit kiinni, siitä ne ovat helposti saatavilla. Siimaleikkurit löytyvät taas oikealta puolelta ylätaskujen reunasta löytyvästä lenkistä jojossa kiinni.

Orviksen Pro Vest - liivien taskuihin mahtuu perhorasioita reilut 10 kpl
Orviksen Pro Vest – liivien taskuihin mahtuu perhorasioita reilut 10 kpl

Olen ommellut liivin vasempaan sivuun kiinni kaksi metallista rengasta, joihin toiseen saan haavin narun jojossa karabiinihaalla kiinni. Liivin taakse niskaan saa haavia varten magneetin toisen osan kiinni. Magneetin toinen osa on kiinni tietysti haavin havaksen vahvimmassa osassa, jolloin saan haavin siihen asentoon, että kun laitan vasemman käden taakse. Tulee haavin kahva automaattisesti suoraan käteen. Näin haavitseminen voi tapahtua todella nopeasti. Eikä haavia tarvitse ottaa liian aikaisin jalkoihin roikkumaan ja aiheuttamaan harmia kalan väsytyksen aikana.

Kaikkien käyttötuntien perusteella annan vahvan suosituksen liiviä tarvitseville. Liivien toimivuus on parasta A-luokkaa ja kaikki yksityiskohdat ovat tarkasti miettitty. Jos liiviä joutuu käyttämään kahluutakin kanssa, voi hikoileminen lisääntyä huomattavasti. Mutta itse olen todennut, että hyötysuhteen olevan hyvä joka puoltaa niiden käyttämistä. Liivit ovat aika hinnakkaat mutta toisaalta varmasti myös pitkäikäiset.

    Simms Waypoints Dual Chest Pack

Simmsin Waypoints® Dual Chest Pack ei ole oikein liivi, eikä rintalaukkukaan vaan jotain siltä väliltä. Ultrakevyt muotoilu mukautuu hienosti olkapäätä vasten olevan litteän valjasjärjestelmän ansiosta, joka on suunniteltu käytännöllisyyteen ja ergonomiseen painonjakoon hartioille.. Kaksi rintataskua on tarkoitettu perhorasioille. Näiden isompien taskujen sisällä on vielä kahden pienet verkkolisätaskut, joihin on helppo sijoittaa vaikkapa indikaattori- tai perukerullia. Lisäksi kummassakin isossa osiossa on perhorasiataskun lisäksi toinen vetoketjullinen tasku.

Simmsin Waypoints Dual Chest Pack -liivit hieman viritettyinä
Simmsin Waypoints Dual Chest Pack -liivit hieman viritettyinä

Isojen taskujen ulkopuolella on kolme reikäinen jäykähkö suikale, johon voit ripustaa haluamasi tarvikkeen vaikka jojossa kiinni. Edessä on vetoketju, jolla liivin voi laittaa edestä kiinni. Toinen vaihtoehto liivin sulkemiseen edessä on magneettisilla päillä varustetut lukkosoljet. Kangas on 420D nylon Oxford PU-pinnoitteella ja 210D nylon. Yhden pussukan koko on 15 cm x 20 cm x 7,5cm. Tilavuus yhteensä 3L. Hinta noin 100€.

Karkkilan kalastuksesta olen kirjoittanut muutaman postauksen ja tämän linkin kautta pääset lukemaan Karkkilan koskialueiden mahdollisuudet

Mutta jatketaanpa Perhokalastajan perholiivit vertailussa postauksen lukemista.

Simms Waypoints Dual Chest Pack liivien taskut
Simms Waypoints Dual Chest Pack liivien taskut

Omat kokemukset Simmsin liiveistä

Simmsejä olen käyttänyt nyt yhden kauden. Hankin kyseiset liivit sen jälkeen kun, olin nähnyt niitä Espanjalaisten kilpaperhokalastajien käytössä. Näin siis erittäin läheltä, kuinka nämä liivit toimivat käytössä, sillä opastimme Espanjan MM-joukkuetta Suomessa. Näitä liivejä käyttivät myös Espanjan Suomessa kisanneen MM-joukkueen kilpailijat David Ferreras ja Pablo Castro Pinos. Selvää oli että nämä miehet pitivät liivejä toimivina.

Itse olen kokenut että liivien pääpussien maltillinen koko ei ole tehnyt niistä hankalaa käyttää. Taskujen määrää ei ole liioiteltu ja hieman viriteltynä olen saanut muutaman lisätarvikkeen ommeltua kiinni valjaisiin. Nämä lisätarvikkeet ovat kaksi pussukkaa perhonkyllästyainepulloille sekä erilliselle perukesiima pussille. Valjassysteemi on yllättävän toimiva. Sitä itse aluksi mietin, että tippuvatko valjaat helposti olkapäiltä, ovatko ne hankala käyttää. Mutta eivätpä kuitenkaan olleet. Liivit ovat siis luotettavat ja riittävän minimalistiset omaan kisakäyttöön. Mutta ehdottomasti myös perhokalastajalle, jolle riittää mukaan 2-4 perhorasiaa ja perustilpehöörit.

Simms Waypoint Dual Chest Pack - liivit täytettyinä perhorasioilla
Simms Waypoint Dual Chest Pack – liivit täytettyinä perhorasioilla
Simms Waypoints Dual Chest Pack-liiveihin olen hiukan virittänyt lisää ominaisuuksia
Simms Waypoints Dual Chest Pack-liiveihin olen hiukan virittänyt lisää ominaisuuksia

Vision Mycket-Bra rintalaukku

Vision Mycket Bra -rintalaukku on osoittautunut koko Suomen kansan suosikiksi. Erittäin käytännöllisesti suunnitellut rintalaukut ovat tulleet jäädäkseen perhokalastajien keskuuteen. Mycket-Bra on yksinkertaistettu malli hyvin vähillä erikoisilla yksityiskohdilla. Rintalaukun korkeus on säädettävissä jokaisen omien mittojen mukaan. Vetoketjut ovat normaalit, ei kummoiset

Vision Mycket Bra rintalaukku ilman takareppua
Vision Mycket Bra rintalaukku ilman takareppua

Eturepun mukana tuleva takareppu on sopiva vaikkapa varakelan tai siiman sekä eväitten ja juomapullon kuljettamiseen. Halutessasi voit irroittaa etuosan ja takaosan helposti toisistaan. Voit käyttää etuosaa yksikseen mukana tulevien niska- ja vyötärölenkkien avulla. Eturepun voi kiinnittää myös Vision Aqua day pack- reppuun.  Laukun etupuolella on kaksi taskua kummatkin omalla vetoketjulla varustettuna. Etummaisena on läpinäkyvästä verkosta tehty perukerullatasku.

Perukerullataskun takana olevassa isossa taskussa on sisällä neljä pientä lisätaskua. Taskuihin mahtuu vaikkapa kellukerasva pullo, timanttiviila tai monomaster ja vielä jotain muutakin pientä. Takimmainen iso tasku on vain, tasku. Etulaukun niskalenkin hihna on pehmustettu. Etulaukkuun tulee myös säädettävä vyötäröhihna. Takarepun viileikkeistä löytyy kaksi D- rengasta. Etulaukkua on siis helppo käyttää pelkästään yksinään. Hinta noin 90€.

Vision Mycket Bra rintareppu toimii mainiosti myös järvikäytössä
Vision Mycket Bra rintareppu toimii mainiosti myös järvikäytössä

Omat kokemukset Mycket-Bra rintalaukusta

Minulla on ollut käytössä jo kauan tämä kyseinen rintalaukku. Itseasiassa kaksikin kappaletta. Ensimmäisen laukun sisätaskut sekä isojen osien välinen seinämä hajosivat vuoden käytön jälkeen. Seuraavan vuoden valmistuserä olikin tehty jo huomattavasti paremmin. Minulla on ollut tämä rintalaukku aiemmin jokikalastuskäytössä useampia vuosia ja se on hoitanut hommansa ihan ok. Mutta kun varusteille tulee vuodessa paljon käyttöpäiviä, tulee niiden kestää kunnossa. Taskuihin mahtuu normaalikäytössä riittävästi rasioita. Mutta jos mukana tarvitsee kantaa useampia paksuja rasioita streamerirasioista alkaen, voi tila loppua kesken. Perukerullille on ihan riittävästi tilaa etutaskussa.

Niskan D- renkaaseen saa haavin magneetin hyvin kiinni, mutta sitten täytyy hieman soveltaa sen pään kiinnitystä, johon tulee haavin naru kiinni. Sen voi laittaa karabiinihaalla kiinni esimerkiksi vyötäröhihnaan. Käytännössä mukaan saa kaiken tarvittavan ja kun hintakaan ei ole kovin suuri, niin ensimmäiseksi rintalaukuksi ihan toimiva kokonaisuus.

Oma päätös on kuitenkin ollut, että käytän Mycket-Bra laukkua järvikalastuksessa. Siihen etutaskuihin mahtuu muutama ohut järviperhorasia hyvin ja loput isommat rasiat sitten kelalaukussa tai repussa. Riippuen siitä kalastanko rannalta käsin vai veneestä.

Kahta ensimmäisenä mainittua perholiiviä tulen käyttämään vain jokikalastuksessa. Jako on on hyvä ja toimiva sekä jokaisesta liivistä löytyvät valmiina juuri ne välineet joita tulen kulloinkin tarvitsemaan. Minun täytyy vain taskuihin lisätä tarvittavat perhorasiat aina kulloisen kalastuskohteen mukaan. On aina helppo valita sopiva liivi mukaan, eikä mitään tärkeää voi jäädä pois kun vain perhot ovat mukana.

Liivejä ja etureppuja on myynnissä julmettu määrä ja niihin pääsee sisälle vain testaamalla. On tylsää huomata parin käyttökerran jälkeen, ettei ostos ollutkaan hyvä. Edessä on jo pari kertaa käytetyn myynti halpaan hintaan ja taas uuden liivin ostaminen. Turhaa rahan menoa, vaikkakin tämä sama asia esiintyy todennäköisesti monessa muussakin harrastuksessa.

Jotta vältyt tällaisilta turhilta ostoilta, voit toimia aivan hyvin seuraavasti. Menet jollekin koskelle ja katselet hieman muiden kalastajien touhua. Tulet varmasti näkemään käytössä useita erilaisia liivejä. Seuraavaksi menet rohkeasti juttelemaan kalastajien kanssa siitä kuinka he ovat kokeneet käytössä olevan perholiivin. Saat varmasti jokaiselta suoran vastauksen ja uskon myös kehoituksen ostaa tai olla ostamatta. Suurin osa perhokalastajista ovat hyvin avuliaita ja neuvovat sekä auttavat parhaansa mukaan. Ei siis kannata pelätä lähestyä muita perhokalastajia. Tsemppiä kaikille!

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *