Pintaperhokalastus – Pintaperhokalastus on laji, joka mielletään perhokalastuksen hienoimmaksi tekniikaksi. Sitähän se kieltämättä onkin. On henkeä pysäyttävää odottaa kalan tärppiä, kun olet heittänyt perhon havaitun tuikin yläpuolelle ja perho valuu virran mukana kohti edellistä tuikkirengasta. Se hetki kun perho on havaitun kalan kohdalla ja kala käy imaisemassa perhon suuhunsa. Se hetki pysäyttää kalastajan maailman. Olet höynäyttänyt kalaa hienolla tavalla. Jää vain kalan väsyttäminen haaviin asti, joka onkin jo sitten ihan toinen juttu.
Kalan aktiivisuus ja hyönteiset
Pintaperholla kalastamista ei oikeastaan rajoita mikään muu niin pahasti kuin kova tuuli. Pinturilla voi kalastaa ihan koko avovesikauden läpi huhtikuusta aina pitkälle syksyyn asti. Mutta ehdottomasti tuloksekkainta on aika, jolloin hyönteiselämä on vilkasta ja kala on aktivoitunut syömään pinnasta ravintoa.
Mutta aina ei tarvita tätä hyönteishätsinkiä, jotta voidaan kalastaa pintaperholla. Kala voi aktivoitua siitä, että juuri sinä heittelet pintaperhoa oikeassa paikassa. Juuri siellä missä kalaa kuitenkin esiintyy. Erilaisten hyönteisten esiintyminen ja niiden tunnistaminen koskella on kalastajalle tärkeää. Hyönteisiä on monenlaisia ja monet niistä esiintyvät niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Erilaisten perhojen tarpeellisuus riippuu tietenkin vesistöistä, joissa kalastaa. Perhojen koot voivat olla #8-22 välillä. Suomesta löytyy hyönteisiä laidasta laitaan: vesiperhoset eli vessarit, päiväkorennot eli päikkärit, koskikorennot, kaksiipiset, koppikset eli kuoriaiset, murkkut eli muurahaiset näin tärkeimmät mainitakseni.
Perhokalastajan hyönteisistä
Yleisimmillä koskilla kalastaja pärjää lähes pelkillä vesiperhosilla. Niitä kun vaan sattuu olemaan määrällisesti niin paljon enemmän kuin muita hyönteisiä. Yleisimmin käytetty vessarijäljitelmä lienee nimeltään Nelson Caddis. Tämä siis mallaa vesiperhosen aikuista jäljitelmää, joka joutuu veden pinnalle jostain syystä.
Vesiperhosen syntyvaiheen loppupäässä oleva pupa vaihe on myös hyvin varteen otettava jäljitelmä. Moni käyttääkin tätä vaihetta jäljitelläkseen foamista tehtyä pintapupaa. Foamin päälle on yleensä kierretty harvahko pintaperhohäkilä, joka mallaa hyönteisen jalkoja. Pupa kelluu aivan veden pintakalvossa antaen kalalle hyvin luonnollisen kuvan oikeasta hyönteisestä. Kun kala on keskittynyt syömään vain pupia, on tuolloin vaikea saada mitään muuta pinnassa kelluvaa perhoa kelpaamaan kalalle.
Päiväkorentoja esiintyy paikoittain, mutta määrällisesti ei kuitenkaan paljon. Päikkärit ovat taas enemmän Euroopan vesillä käytettyjä perhoja. Kun Suomessa kalastetaan paljon järvien välisiä koskia, ei päikkärit näyttele siellä kovinkaan tärkeää roolia. Mutta kun mennään pienemmille ja pidemmille jokipätkille, tilanne voi muuttua paljonkin. Hyvin toimiva päiväkorento perho on väriltään harmaa Adams. Se toimii hyvin lähes missä tahansa. Toinen versio perhosta on Parachute Adams. Perhot ovat muuten lähes samat, mutta jälkimmäisessä häkilä on sidottu pystysiiven juureen laskuvarjohäkiläksi.
Päikkärin rungoksi voi keinokuitudubbinkien sijaan kiertää vaikkaka quillia. Kyseinen materiaali on esim kukonhäkilän ruoto, josta kaikki siikaset on otettu pois. Tuon ruodin kiertäminen koukulle voi olla haastavaa jos ruoti on liian paksua. Toinen quilliksi sopivaa on riikikukonsiikanen, josta on kaikki pienet siikaset pyyhitty pois. Tähän voi apuvälineeksi kokeilla esimerkiksi pyyhekumia.
Koskikorentoja käytetään vähemmän pintaperhoina. Ehkä sumukorento lienee se tunnetuin käytössä oleva jäljitelmä. Itse en nykyään jaksa keväisestä sumarikalastuksesta innostua, vaan mieluimmin sen ajan ja rahan käytän laadukkaaseen kalastukseen Espanjassa.
Unohtaa ei voi kaksisiipisiä, joita Suomen vesillä on kohtuullisesti sekä myös muurahaiset, jotka etenkin syksyllä esiintyvät paikoin runsaslukuisina. Hyvin tunnettu pinkkimurkku on erittäin tehokas ärsykeperho kalalle kuin kalalle. Sitä en vain ymmärrä, miksi juuri pinkki väri kiinnostaa kalaa. Kala näkee värit jollain tasolla, mutta ihan tarkkaa tietoa siitä ei taida olla.
Ärsykeperhoista myös foamista tehty Pupu Tupuna sekä Tsernobyl Ant ovat monesti hyvin tehokkaita. Joskus jopa ärsyttävän tehokkaita. Mutta se on vaan hyvä asia, että perhorasiasta löytyy erilaisia vaihtoehtoja.
Missä kala sijaitsee joessa
On vaikea yleistää paikkaa, jossa kala kulloinkin sijaitsee. Kala vaihtelee olinpaikkaansa vuorokauden ajan, vallitsevan sään ja myös muiden häiriötekijöiden mukaan. Mutta varmasti voidaan sanoa että kala valitsee paikkansa sieltä, missä sen ravinto pääasiassa liikkuu. Virran reunat ja kosken päävirta ovat useinmiten ne kohdat, joista kalan yleisimmin löytää. Missään nimessä ei kannata kuitenkaan vältellä hitaammin liikkuvia kohti, kuten kosken niskoja tai suvantoja.
Perinteisesti ajateltuna on valkoisena virrassa liikkuva kuohalinja se, josta kala hyönteisen yleisimmin tavoittaa. Kuohalinja on siis valkoinen vaahdon tyyppistä ainetta veden pinnalla. Wikipedia sanoo että – Harmaus tai maitomainen samennus vedessä on ilmaa, joka purkautuu hieman lämmenneestä vedestä pieninä kuplina.
Tämä syntyy kun koskessa vesi tippuu kovemman kosken matkalla, samalla vesi hieman hapettuu ja syntyy tuota aiemmin mainittua kuohaa, kuplia sekä vaahtoa. Koskessa on siis selvästi hieman putoamiskorkeutta, joka aiheuttaa tuon koskimaisen kohdan. Kalaa voi kuitenkin joessa olla hyvinkin monenlaisessa eri paikassa. Niin kovassa koskessa kuin hitaammissa suvannoissakin. Jos kala ei ole aktiivinen veden pinnassa, parhaiten kalan olinpaikat selviävät vain haravoimalla viuhkamaisesti pintaperholla
Aiemmin kirjoitettu postaus hyvin tarpeellisesta Koskenlukutaidosta on hyödyllistä lukea. Pääseet lukemaan sen tästä linkistä.
Kuinka kalastaa
Pintaperhokalastus voi olla hyvin haastavaa tai todella helppoa puuhaa. Vähän niinkuin muissakin tekniikoissa. Itse kalastaminen ei vaadi isompia. Oikeilla välineillä heitetään aina mieluimmin ylävirran suuntaan ja pyritään saamaan perho laskeutumaan kalan ylävirran puolelle aina ensimmäisenä. Siis ei peruke ensin vaan perho ensimmäisenä. Peruke tulee sitten perhon jälkeen. Perho ei saa viistää eli peruke ei tule olla kireänä. Virta ei saa ottaa perukkeeseen kiinni siten, että sen seurauksena perho ei kellu luonnollisesti virran mukana.
Perho on hyvä heittää ainakin metrin verran oletetun tai havaitun kalan yläpuolelle ylävirran suuntaan. Tuolloin perho ehtii asettua veden pinnalle hyvin ja kala ei toivottavasti havaitse mitään huijaukseen liittyvää.
Voit myös lähteä liikkeelle haravoimalla yhdestä heittopaikasta kaiken sen alueen, jonka itse koet potentiaalisesti hyväksi. Ensi alkuun tietenkin käytetään lyhyitä heittoja ja kun lähialue on kammattu, voidaan siirtyä pidempiin heittoihin.
Kun kala ei ole pinta-aktiivinen, voidaan siitä huolimatta kokeilla pintaperhon toimivuutta. Eli heitetään sokkona vaikkapa virran reunoja ja parhaimmassa tapauksessa saadaan kala aktivoitumaan heittämääsi perhoon.
Kun perho alkaa näyttämään märältä eikä kellu enää kunnolla, voit kuivata se ns. valeheitoilla. Eli nostat perhon vavalla ilmaan ja pidät perhoa ilmassa aivan kuin normaalisti heittäisit ilmaheiton. Muutama kerta edestakas heittoja kuivattaa jo perhoa sen verran, että sillä pystyy kalastamaan taas muutaman driftin eli uittolinjan. Kun perho ei lopulta kellu enää ollenkaan, laita perho kuivauspulveripurkkiin ja ravista perhoa purkissa kuivemmaksi.
Tartuttamisen kanssa on hyvä olla tarkkana. Kun näet että perhosi katoaa kalan suuhun, on sinun tehtävänä tietenkin reagoida siihen. Vapa ylös ja toisella kädella pidät kiinni perhosiimasta, vetäen sitä hieman vedenpinnan suuntaan. Näin vastaiskusta tulee tuplatehoinen. Liikkeitä ei kuitenkaan kannata tehostaa liikaa. Vastaiskun liikkeiden vauhdin kanssa joutuu alkuun varmasti harjoittelemaan muutamalla kalan tärpillä, jotta saa ajoituksen vastaiskuun kohdalleen.
Välineet pintaperhokalastukseen
Millaisia välineitä sitten pintaperhokalastukseen tarvitaan? Tärkein asia on hyvä perhosiima ja heti perään toisena on vapa. Hyvä vapa on sopivan nöyrä, ei liian jäykkä, mutta ei myöskään liian löysä. Jäykällä vavalla heittotuntuma on helposti kateissa, koska liian jäykkä vapa ei tunnista kevyttä siimaa. Eikä jäykkä vapa toimi kevyellä siimalla kuten sen on tarkoitettu toimivan. Vavan pituuden olisi hyvä pysyä 9 – 10′ jalan välissä. Siiman käsiteltävyys on tuolla vavan pituudella optimi. Vavan luokkaa ei kannata korostaa liikaa, joten #2-5 luokan vapa riittää mainiosti.
Vavan on hyvä olla keskitoiminen, tälloin kalan tartuttaminen onnistuu paremmin. Kärkitoimisella voi tuloksena olla vain karkuutuksia. Kokotoimisella vavalla on vaikea ehtiä reagoimaan kalan tärppiin. Kun vapa taipuu pitkältä matkalta ja löysästi, ei kalastaja ehdi reagoimaan riittävän nopeasti havaittuun tärppiin.
Siimaksi kannattaa valita hyvä ja laadukas siima, vaikka siitä joutuisikin maksamaan enemmän. Mikä sitten on hyvä siima!? Jos käyttää WF-siimaa pintaperhokalastuksessa, tulee sen kartiointi olla loiva ja pitkä. Kartioinnin mitta on parhammillaan reilusti yli 10 metrin mittainen. Varma optimi kartiolle olisi 12-16 metriä. Jos löytyy vielä pidempi kartioinen, se ei liene pahitteeksi. Etenkin jos joutuu heittämään hieman pidemmälle.
Liian lyhyellä kartiolla perhon tarjoaminen kalalle ei tapahdu kovin nätisti. Lyhyt siiman kartio aiheuttaa siimalle liian äkkinäisiä liikkeitä eikä siima liiku ilmassa jouhevasti. Lisäksi siima läsähtää helposti veden pintaan, ja voi karkoittaa kohteena olevan kalan. Tätä kaikkea on vaikea selittää sanoilla, se pitäisi nähdä omin silmin.
Jos taas siimaksi valikoituu DT – siima, on yleensä kyseessä molemmista päistä loivasti kartioitu siima. Kartioinnin jälkeen siima on tasapaksua, kunnes toisessa päässtä tulee taas kartio vastaan. DT-siima vaatii enemmän kalastajan heittoitaidoilta kuin WF-siima, sillä pitkää tasapaksua siimaa tulee osata hallita ilmaheitossa. WF- siimassa suurempi ja painavampi kartiointi auttaa heikompaakin heittäjää saamaan siima pidemmälle. Mutta pintaperhon tarjoaminen kalalle ei WF-siimalle tapahdu niin hyvin kuin DT-siimalla.
Perhot pintaperhokalastukseen
Lähtökohtaisesti pyritään aina valitsemaan sellainen kalastusperho, joka mahdollisimman paljon näyttää samalta kuin ilmassa pörräävät hyönteiset. Kala voi olla keskittynyt syömään harmaita reilun sentin mittaisia vesiperhosia. Tuolloin valitaan harmaa vesiperhosjäljitelmä kokoa #12-14. Jos taas kalat selvästi syövät harmaita pieniä päiväkorentoja valitaan harmaa/musta/tumman vihreä runkoinen päiväkorento jäljitelmä kokoa #14-16. Perhon runko voi olla juuri tuosta quillista kierretty. Mitä pidemmälle syksyä kohti mennään, korostuu kalojen ravinnoissa usein kaksisiipiset ja muurahaiset.
Alla on kahdessa eri kuvassa Päiväkorentojäljitelmiä sekä Vesiperhosenjäljitelmiä. Kaikki on tehty hieman eritavalla, sillä vaihtoehtoja on tietysti monta riippuen käytetystä materiaalista. Päiväkorennoista vasemmalla olevan siipeä on jäljitelty pintaperhohäkilällä joka on sidottu rungon ympäri. Lisänä on vielä kukon häkilähöyhenen latvat sidottuna pystyasentoon. Näin on pyritty sitomaan mahdollisimman luonnollisen näköinen jäljitelmä. Runko on dubattu kuidusta, lisänä lankakierre. Sen tarkoitus on jäljitellä päiväkorennon vartalon jaokkeisuutta.
Oikeanpuoleiseen perhoon on tehty laskuvärjohäkilä pystysiiven ympärille. Tämä häkilä kelluttaa perhoa hyvin rasvattuna pitkään. Runko on kierretty harmaasta quillista. Kummassakin perhossa on tietysti pyrstösukaset.
Yllä olevat Vesiperhosjäljitelmät ovat hyvn yleisesti käytössä olevia malleja. Vasemmalla perhossa on dubattu runko. Eteen on sidottu pystysiipi, jonka ympärille on kierretty kukon häkilä kelluttamaan perhoa. Pystysiiven takana on lisäksi keluttavuutta hyvin lisäävä peurankarvanipusta sidottu vaakasiipi. Kun tämän siipikaksikon rasvaa hyvin, kelluu perho todella hyvin. Oikealla puolella olevaan perhoon on myös sidottu pystysiipi, jonka ympärille on kierretty kukon häkilä. Kelluvuutta parantaa peurankarvasta sidottu runko, joka on lopuksi leikattu saksilla sopivaan muotoonsa.
Tuo peurankarvarunko kannattaa sitoa maltillisesti pienistä noin lyijykynän paksuisista peurankarvanipuista. Nippu laitetaan pituussuuntaan perhon rungolle, kierretään pari löysää lankakierrosta ympäri ja kiristetään. Tälloin peurankarvat nousevat ns pystyyn. Lanka siirretään nipun eteen, pyöräytetään pari kierrosta ja laitetaan uusi nippu kiinni. Näin edetään kunnes rungolla on riittävästi peurankarvaa trimmattavaksi siipeä varten.
Perhon kelluminen
Pintaperhokalastukseen kuuluu että perhon tulee kellua ja mieluimmin mahdollisimman pitkään. Muuten voi olla että joudut vaihtamaan perhoa muutaman heiton jälkeen. Sehän on taas turhauttavan työlästä pidemmän päälle. Erilaisilla sidontamateriaaleilla voi vaikuttaa siihen kuinka perho kelluu kauemmin. On olemassa erilaisia runkodubbinkeja, jotka ovat itsessään hyvin kelluvia. Toiset keinokuidut taas imevät itseenä vettä kuin sieni ja perho uppoaa nopeasti.
Perhon kelluttamiseen on myös saatavilla erilaisia kemikaaleja. Eri aineiden käyttötavat poikkeavat hieman toisistaan, enkä ala niitä nyt käymään tässä läpi. Tulisi tekstiä muutama sata sanaa lisää. Mutta laitan tähän linkin Mistpoolin sivuille, josta löytyy kohtuullisen hyvin selitettynä jokaisen eri kellunta-aineen toimintaperitaatteet. Yleisesti ottaen eri aineen toiminnat voidaan jakaa kahteen eri luokkaan. Ensimmäinen on perhon käsittely vettähylkiväksi. Toinen tapa on perhosta veden poistaminen kemikaalilla. Myös Erikoistukun verkkokaupasta löytyy kattava valikoima erilaisia perhon kellunta-aineita. Tässä linkki suoraan kellunta-aineisiin. Erikoistukun verkkokaupasta löydät myös laadukkaat Hanakin kuulat ja koukut. Näitä käytän itsekkin.
Kelluttava aine on yleensä nestemäistä ja veden poistaja on taas pulverimainen tai raemainen. Kumpaakin lajia on hyvä olla aina mukana. Kuvassa käsissä on Gulffin CDC-perhoille tarkoitettu kellutusaine. Pulveri, jolla kuvassa käsitellään kastunutta perhoa on hieman saman tyyppistä kuin Mistpoolin sivuilta löytyvä Loon Top Ride.
Kirjoitin jo aiemmin postauksen – Oletko tilanteisiin mukautuva perhokalastaja – postauksen. Siinä käyn hieman läpi ilmaston muutoksen vaikutuksia vesistöihin ja sen mukaan myös kalastukseen. Pääset lukemaan postauksen tästä yllä olevasta blogin nimen kohdalta.
Vielä sen verran että..
Pintaperhokalastus on rauhallisen kalastajan laji. Sen kanssa ei saa olla mihinkään kiire ja siitä kannattaa nauttia. Vielä kun keli suosii eli ei ole tuulta, on heittäminen hienoa. Kalan tärppi kelluvaan perhoon on upea elämys ja se koukuttaa entistä enemmän. Aina kalat eivät kuitenkaan ole aktiivisia, eivätkä ota pintaperhoon vaikka kuinka sitä kalalle tarjoaisi. Toisinaan taas vaikka tarjoaisit minkälaista turaketta, kaikki kelpaa kalalle.
Myös oikein vettynyt pintakalvossa kelluva perho saattaa kelvata kalalle. Sehän voi kalan silmiin muistuttaa vesikalvossa kelluvaa perhosen pupavaihetta. Kala saattaa olla taas toisinaan tarkka tarjottavan perhon oikeasta väristä. Mutta senpä takia tämä kaikki tekeekin pintaperhokalastuksesta niin mielenkiintoisen.
Mutta nyt toivotan kaikille hyvää kalastuskautta 2025! Mukavia lukuhetkiä blogin parissa. Jakakaa postausta eteenpäin, kiitos siitä.