Kokemuksia Fjällräven Keb housuista

Fjällräven Keb housut

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kokemuksia Fjällräven Keb housuista. Retkeily ja siinä ohella kalastus, on minulle henkireikä päästä edes hetkeksi eroon arjesta ja työstä.

Pidän vaeltamisesta erilaisissa erämaissa niin Suomessa kuin etenkin Norjan maaperällä. Retkeily tapahtuu kahdella eri tavalla. Ensimmäinen on se perinteisempi eli 30 kiloa rinkkaa selkään ja mahdollisesti vielä 8 kg kelluntarengas etupuolelle pienempään rinkkaan. Sitten vaan patikoimaan viikon verran ja paluu autolle takaisin. Toiseksi tavaksi on ollut lentää vesitasolla todella kauaksi sopivaksi katsomalleni alueelle ja sieltä leiristä patikoiden tehdään pistoja ympäri aluetta. Tuolloin saa hieman luksusta enemmän mukaan. Tässä postauksessa on pari affiliatelinkkiä, jotka on merkattu (*) merkillä.

Kaikki mukana olevat retkeilyvälineet  ja tarvikkeet ovat minulle tärkeitä, ja en uskaltaisi lähteä toimimattomilla välineillä liikkeelle erämaahan. Erämaahan lähdettäessä kannattaa muistaa että mukana on vain ne välineet, jotka pakkasit mukaan. Mitään et saa mistään lisää. Siksi otan mukaan vain ne tarvikkeet ja välineet, joihin voin luottaa.  Eräs näistä tarvikkeista on ehdottomasti (*)Fjällrävenin Keb housut eli seuraavaksi kerron kokemuksia Fjällräven Keb housuista. Fjällräven ei tietenkään ole unohtanut housujen suunnittelussa naiskäyttäjiä, joille onkin tehty oma mallinsa ja se löytyy (*) tästä linkistä.

Fjällräven Keb housut käytössä
Fjällräven Keb housut käytössä Kalmakaltiolla

Vaeltamassa Fjällräven Keb housujen kanssa

Ostin ensimmäiset Kebit useita vuosia sitten Muotkatunturin syksyn vaellusreissua varten ja se oli rakkautta ensikokemuksella. Meitä lähti tuolloin liki parikymmentä eräopasopiskelijaa reissulle mukaan. Olin vahannut housut parhaani mukaan silitysraudan avustuksella, sillä tarkoituksena oli, että housut kestäisivät normikäytössä hiukan sadettakin. Varuiksi olin ottanut kuitenkin kuorihousut mukaan, jos sattuisi niin, että todella kova sade yllättäisi ns. housut kintuissa. Muotkanvaelluksen ajaksi sattuikin niin erilaisia kelejä, etten etukäteen olisi arvannutkaan. Ensimmäinen päivä mentiin aurinkoisessa säässä ja sen jälkeen ei sitten aurinkoa päästy näkemään kuin retken viimeisillä metreillä.

Kokemuksia Fjällräven Keb housuista on moneltakin reissulta

Ensimmäinen raikas ja aurinkoinen sää tuotti tietenkin syksyisen pakkasyön. Olikin erikoista kopistella seuraavana aamuna tunneliteltan päältä jäähileet pois ja huomata että heinikko ja varvikko olivat kauttaaltaan jäässä. Kun jatkoimme matkaa, kiitin hiljaa mielessä itseäni siitä, että olin vahannut housut riittävän huolellisesti. Kun keli hiukan lämpeni päivän mittaan ja varvikko alkoi sulamaan, alkoi muilla oppailla erilaiset vaellushousut kastumaan lahkeista, mutta Kebit kestivät hyvin vahattuina mainiosti. Housut kestivät myös retkipäivien aikana sattuneet kovat sadekuurot. Housujen pinta vain hieman kostui, mutta vahaus esti housuja kastumasta läpi asti.

Voisit olla kiinnostunut myös tästä erämaaretkeilyn välineisiin liittyvästä postauksesta.

Fjällräven Keb housujen sivutaskut
Fjällräven Keb housujen sivutaskut ovat erittäin toimivat

Fjällräven Keb housujen tekniset ratkaisut

Tuon retken jälkeen ostin toiset Kebin housut, arkikäyttöön. Aiemmin arkena käytössä olleet farkut joutuivat vaatehuoneen hyllylle ja tilalle arkeen otin Kebit. Housuista löytyi itselleni monia tarpeellisia ominaisuuksia.

Itse olen kookas mies, joka tykkää liikkua pahoissakin maastoissa. Pidän siitä että housut joustavat juuri oikeista paikoista eli takaa pitkältä matkalta löytyy joustopaneelia sekä edestä, housujen yläosalla. Tämän hyödyn huomaa, kun käyt kyykyssä tai olet polvillasi vaikka sytyttämässä nuotiota. Ei kiristä eikä kirraa. Housut myös hengittävät näiltä osin mainiosti.

Housut ovat tehty kulutuksenkestävästä puuvillapolyester G-1000 Eco kankaasta sekä joustopaneelit Strech materiaalista. Yhdessä nämä materiaalit toimivat housuissa erittäin hyvin. Materiaalien eri paikat on mietitty käytännöllisyyden kannalta juuri oikeisiin kohtiin.

Polvien kaksinkertaisten vahvikkeiden huomasin samalla tavalla tarpeelliseksi kuin joustopaneelitkin. Kun olin polvillani sytyttämässä nuotiota, ei ollut väliä maan kosteudesta. Lahkeet ovat myös olleet kovan kulutuksen kohteena, enkä ole niissä havainnut isoja kulumia vain pientä rispaantumista. Tällaista pientä kulumista tapahtuu kun kävelet tiheässä tunturikoivikossa ja varvikossa, jossa kovat oksat raapivat housujen lahkeita.

Keb housujen ventilaatio jalan alaosalla
Fjällräven Keb housujen ventilaatio jalan alaosalla

Lisäksi lahkeiden sivuissa olevat kahdet pitkät vetoketjut ylhäällä sekä alhaalla mahdollistavat hikoilemisesta johtuvan kosteuden poistamisen. Eikä vetoketjua tarvitse avata kokonaan auki, jo sellainen 10 – 15 cm rako riittää tuulettamiseen. Vetoketjut ovat olleet erittäin toimivat.

Näin retkeilevänä perhokalastajana annan suuren arvon myös isoille reisitaskuille, joihin mahtuu vaikkapa päiväretkellä tarvittavat tarvikkeet mm. perhorasiat ja siimarullat. Lisäksi housujen yläosassa olevat etutaskut ovat riittävän syvät, joten sieltä ei tarvikkeet helposti tipahda maastoon kyykistyessä alas.

Näin kestäviä housuja ei aiemmin ollutkaan tullut vastaan,  joten olen hankkinut kaikkiaan kolmet Keb housut. Yhdet on pyhitetty retkeilykäyttöön ja kahdet ovat arkikäytössä. Kebit ovat minulla jatkuvassa käytössä ja ne ovat osoittautuneet vähintään yhtä hyviksi arkihousuiksi kuin mitkä muut tahansa housut. Vain kesän lämpimimmillä keleillä käytän ohuempia ja kevyempiä housuja.

Keb housujen lahkeet
Fjällräven Keb housujen lahkeet ovat kestävät

Fjällräven Keb housujen vahaus

Housut ovat ostettaessa aina vahattu ympäristöystävällisellä tällä (*)Fjällrävenin Greenland Wax -vahalla. Käy katsomassa vaha tuosta nimilinkistä. Toki käytössä ja pestessä vaha kuluu aina pikku hiljaa pois, mutta uudelleen vahauksen olen kokenut erittäin helpoksi. Päämateriaali housuissa on kestävää puuvillapolyesteriä ja se imee vahaa erittäin hyvin. Olen huomannut että vahaus kannattaa tehdä erittäin tarkasti. Kun levität vahaa housuille niin pyri saamaan mahdollisimman tasainen lopputulos ja käy etenkin kaikki saumat tarkasti läpi.

Ensimmäisen vahauksen tein silitysraudalla mutta myöhemmin huomasin kuinka paljon kätevämpää on käyttää hiustenkuivainta. Käytä siis hiustenkuivainta vahan sulattamiseen, se antaa tasaisemman lopputuloksen, sillä silitysraudalla et pääse tarkasti joka paikkaan. Saumojen liitokset tahtovat helposti jäädä ilman vahaa, etkä myöskään pääse raudalla niitä sieltä helposti sulattamaan. Jos tiedät, että vaelluksesi tulee olemaan pidempi tai kelit olemaan sateiset suosittelen tekemään vahauksen ainakin kahteen kertaan. Tällä vahalla saat housuista hyvin vettä hylkivät ja niillä pärjää hieman kovemmassakin sateessa.

Ekologinen tuote retkeilijälle

Tästä linkistä löytyvät (*) Fjällräven Keb housut ovat myös kestävä ekologinen tuote niille, jotka arvostavat kierrätettyjä materiaaleja. Fjällräven haluaa käyttää tuotteissaan kierrätettäviä materiaaleja, jotka ovat laadultaan yhtä hyviä kuin ihan uudet materiaalit. Tämä on myös huomioitu G – 1000 vaatteiden veden pitävyydessä, kun käytössä on ympäristöystävällinen parafiinista ja mehiläisvahasta tehty Greenland Wax- vaha.

On siis helppoa valita Fjällrävenin tuotteita, joissa on ajateltu sekä suunniteltu  kestävyyden kannalta tuotteiden pitkäikäistä elinkaarta. Kierrätettävyys vain vahvistaa omaa valintaa ja antaa uskoa Fjällräveniin vastuullisena toimijana.

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *