Perhokalastus kelluntarenkaasta – Perhokalastusta voi harrastaa monellakin tapaa. Vaihtoehtoja on paljon, kuten esimerkiksi joella, lammella, järvellä tai merellä. Kuivalta maalta heittäen, laiturilla …
Perhokalastajan BLOGI
Parhaat vinkit onnistuneeseen perhokalastukseen
Kategoriat
Kalastustekniikat tunturissa. Katsaus päivän kalastustekniikkaan tunturissa – Käsivarren erämaan tunturijärvillä kalastamassa taimenta ja rautua heinäkuun viimeisellä viikolla. Tulen kertomaan tässä tunturikalastuksen katsauksessa …
Loppuvuoden kirjolohenkalastus joella – Kuinka kalan käyttäytyminen muuttuu syksyn saapuessa ja kalastuksen siirtyessä lähemmäs vuoden loppua. Aika kinkkinen kysymys. Ensimmäinen tekjiä on …
Eikö kala ei pure perhoosi – Vinkit tulevan kalareissusi kalamäärän lisäämiseen löytyvät tästä postauksesta. Tässä kolme vinkkiä ja ne taatusti lisäävät saalistasi. …
Meidän käytetyimmät perhokalastussetit. Minulta on muutamia kertoja pyydetty, että kertoisin omista käytössä olevista perhokalastusvälineistä. Joten tässä teille omia kokemuksia vuosien varrelta ja …
Perhoperukkeen värivahat käytössä. Perhokalastukseen kuten muihinkin kalastuksiin tulee aina uusia apuvälineitä ja tarvikkeita. Niiden tarkoitus on auttaa ja helpottaa kalastusta ja lopulta …