Lentiira Fly FIshing Workshop 20-23.6

Änättikosken taimen

Laitahan vinkit eteenpäin!

Lentiira Fly Fishing Workshop  leiri 20-23.6.2022. Tällä leirillä on aina ollut tarkoitus keskittyä Kuhmon läheisyydessa oleviin, mutta myös saalisvarmoihin kohteisiin. Näitä ovat Pajakkakoski Kuhmon keskustassa, Saarikoski alempana, Lentuankosket sekä Änättikoski Lentiirassa. Nämä ovat aiemmin olleet meidän tämän leirin kohdekosket. 

Tämä postaus sisältää muutaman affiliate linkin, jotka ovat merkitty(*) merkillä.

Kuitenkin teimme tälle kesälle muutoksen, sillä Lentuankoskille tullut sääntö, kalastaa vain yhdellä perholla oli mielestämme arveluttava. Kun vesi on korkealla, pintavirtaus kova, täytyy kalastajan päästä tuosta paksusta ja nopeasti virtaavasta vesikerroksesta nopeasti läpi päästäkseen lähelle pohjaa. Kun kalastamme pääosin päivällä, ei kala ole mitenkään halukas nousemaan syvältä pohjasta ylös hakeakseen perhoa läheltä pintaa. Usein leirillä on vähän kalastaneita perhokalastajia, joille halusimme onnistumisia. Asiakas olisi joutunut käyttämään todella painavaa perhoa päästäkseen lähelle pohjaa. Niinpä Lentuankoskien tilalle vaihdoimme Akonkosken.

Kun leiriläiset alkoivat saapua 20.6 illalla paikalle, huomasimme heti että olimme saaneet kasaan iloisen ja mukavan porukan. Mukana oli muutamia aiemmin yksityisopetuksessa olleita kalastajia. Aika eri lähtökohdista olivat kaikki osallistujat. joten sen mukaan me oppaat räätälöimme opastuksen seuraaville päiville.

Kävimme vielä illalla läpi jokaisen osallistujan varusteet, teimme perukkeita sekä kävimme nurmikolla läpi myös heittoharjoituksia. Eräs osallistuja sanoikin illan jälkeen että “jo tämän illan tipsit toivat leirin hinnan takaisin”. Jaoimme vielä ryhmän kahteen osaan, jolloin ensimmäisenä päivänä puolet kalastaa Akonkoskea ja puolet Pajakkakoskea.

Sitten olikin illallisen aika ja kokoonnuimme kaikki yhdessä syömään Lentiiran kokin valmistamaa herkullista ruokaa. Ruokailun jälkeen pari lähti vielä testaamaan savusaunan lämpöjä.

Lentiiran Fly Fishing Workshopin osallistujat
Lentiiran Workshopin osallistujat

Akonkoski- Pajakkakoski 21.6

Aamulla kävimme hakemassa ryhmän aamupalan jälkeen mukaan ja minä lähdin ryhmän kanssa kohti Akonkoskea.  Omaan ryhmääni kuuluivat Jussi, Jaakko, Tuukka, Aku ja Markus.Varusteet kantoon, eväät mukaan ja kohti koskea.

Kosken rannalla keskustelimme turvallisesta kahlaamisesta sekä kuinka kalastaa kaikki mahdolliset kalanpaikat järkevästi. Ajatuksena oli myös vuorotella, jotta kaikki pääsisivät tasaisesti kalalle. Aina joku nousikin rannalle tekemään perukkeita tai haukkaamaan välipalaa. Tuo kahlaaminen kummasti kuluttaa energiaa ja illalla “löydät” kehostasi ihan uusia arkoina olevia lihaksia.

Aamulla ilma oli puolipilvinen mutta kirkastui nopeasti aurinkoiseksi. Levittäydyimme tasaisesti koko kosken alueelle, jotta jokaisella olisi oma kalastamaton alue käytössä. Tulosta alkoikin tulemaan heti sillä lähtörannasta ja hieman lähempänä niskaa nousikin heti haaviin reilusti 35 cm kaloja.

Pajakkakosken alajuoksulla oli pari monttua täynnä säynettä
Pajakkakosken alajuoksulla oli pari monttua täynnä säyneitä

Mutta tiesimme että isompiakin siellä olisi, joten kenelle se sattuisi. Jussi kahlasi yläosaa kohti päävirran reunaa ja hetken päästä  jo huusikin, “kala kiinni”. Pienen väsyttelyn jälkeen olikin se 45 cm harjus haavissa. Kala oli tarttunut montun reunalta nymfiin. Kahlasin Jussin luokse ja hetken sitä ihastelimme sekä otimme parit pakolliset kuvat, sillä tällaisia kaloja ei satu jokaiselle edes joka vuosi. Jaakko tapaili kahlauksen ensimmäisiä askeleita ja hyvin se näytti menevänkin. Neuvoin samalla Jaakolle turvallista reittiä yläosalta eteenpäin.

Jussin iso harjus tulossa haaviin
Jussin haavitseminen oli varmaa touhua

Aku oli saanut indikaattorit totaaliseen sotkuun ja selvitteli sitä kun taas Tuukka taiteili pikku hiljaa keskemmälle koskea. Mikäs oli perhokalastusoppaan ollessa kun homma sujui mukavan rennosti. Kukaan ei tuntunut ottavan kalan saamisesta painetta, vaikka setit olivatkin välillä vavan ympärillä.

Pajakkakoskella toinen porukka kalalla

Pajakalla Kanervan kanssa olivat Markus,Christian, Ville ja Pasi. Tapahtumia oli ollutkin mukavasti koko kosken matkalla. Christian tartutti kosken alaosilta  ison taimenen, mutta se ei päätynyt lopulta haaviin asti. Iltapäivällä vaihdoimme Kanervan kanssa ryhmiä eli siirryin Pajakalle yllämainitun ryhmän oppaaksi.

Tapasin porukan aivan alaosalta ruokatauolta ja keskustelimme aamupäivän tapahtumat läpi. Teimme uudet suunnitelmat ja Markus sekä Christian yläosille kun alaosille jäivät Pasi ja Ville. Ville lähtikin kahlamaan sivuvirrasta yli kohti möljän alosaa. Annoin Pasille muutamia neuvoja ja kahlasin Villen perään. Siellä teimme pari korjausta Villen heittoihin, jopas alkoikin aivan Pajakkakosken alavirrasta löytyä komeita säyneitä.

Änättikosken kalastusta 22.6

Vaikka koko Kuhmon alueelle ei oltu saatu taimenistutuksia tehtyä alkukesästä kasvattamoissa kaloissa olevan vesihomeen takia, yllätyimme siitä kuinka runsaslukuisesti löysimme isoja viime vuonna istutettuja taimenia koskesta. Heti aamusta alkoi nousta harjuksia, joka sekin on ollut hieman kateissa aiempina kesinä. Nyt isoimmat olivat 40 cm luokkaa.

Opas työssään eli auttamassa asiakasta aina kuin tarvetta ilmeni
Opas työssään eli auttamassa asiakasta aina kuin tarvetta ilmeni

Puoleen päivään mennessä ei oltu saatu kuin yksi kosketus isompaan taimeneen ja sekin vain streameriin pyörähdyksenä. Niinpä kun viimeisenä tulin alavirrasta kohti katosta, jossa leiriläiset olivat pitämässä ruokataukoa, päätin heittää nymfeillä aiemmin hyväksi osoittautuneen montun.

Heitin alavirrasta suoraan ylävirtaa kohti ja olisiko ollut 15 heitto kun uittolinja sattui oikealle kohdalle ja iso taimen hyväksyi sivutapsin pienen #16 nymfin. Taimen jumputti pohjaa pitkin ja teki syöksyjä kohta päävirtaa. Sain pidettyä kalaa niin, ettei se päässyt kovempaan virtaan. Onneksi pääsin kahlaamaan rauhallisempaan veteen, johon väänsin taimenenkin lopulta.

Leiriläiset olivat kokoontuneet laiturilla katsomaan väysytystä ja hurraus oli aikamoinen kun taimen lopulta solahti haaviin. Kommenteina kuului hurrauksien lisäksi myös että “on niitä siellä” ja “kyllä ne löytää kun vain jaksaa kaivaa” sekä “tämä valaa uskoa omaan tekemiseen”. Kala kuvattiin ja mitattiin (61cm)  pikaisesti ja päästin sen takaisin vielä ilostuttamaan mahdollisesti muita kalastajia.

Aloitin oman ruokahetkeni, eikä aikaakaan kun Tuukan huuto kuuluu alavirrasta. Tuukka pitelee isoa taimenta ja yrittää saada kalaa haaviin, vääntö kalan kanssa on kova, lopulta se onnistuukin ja tuloksena mittauksen jälkeen 62 cm vanha istaritaimen. Upeasti kalastettu ja erittäin hieno kala ja etenkin Tuukan oma kalaennätys, Yes!

Tuukan komea taimen lopulta haavisssa
Tuukan komea taimen lopulta haavisssa show
Jaakon ja Jussin Show

Tämän tapahtuman jälkeen alkoi tapahtua, kun pojat aloittivat sellaiset kalabileet, ettei ennen olla nähty. Kosken keskivaiheilta aloitti Jussi isomman kalan väsyttämisen ja lopulta sen saikin haaviin. Kuvasimme ja mittasimme kalan pikaisesti(n 50cm)  ja kala takaisin kasvamaan kokoa.

Jussin saama nätti Änättikosken taimen
Jussin saama nätti Änättikosken taimen

Hetken päästä Jaakko siirtyi Jussin tilalle, jolloin näimme etteivät nymfausopit olleet menneet hukkaan. Jaakko karkuutti heti yhden isomman taimenen , mutta myös sai muita hyvän kokoisia taimenia lähes samoilta jalansijoilta. Hieman jäi harmittamaan ensimmäinen isomman taimenen haavitseminen kun litkan toinen perho jäi haavin havakseen kiinni ja kala karkasi sen seurauksena. Mutta Jaakko osoitti että perhokalastuksen aloittelija voi saada hyvin kalaa. siinä missä kokeneetkin kaverit . Oli hienoa seurata vierestä tätä kalastajan riemua, kun kaikki onnistuu ja kalatapahtumia on paljon.

Jaakon haaviin asti saama Änätin nätti luomu taimen
Jaakon haaviin asti saama Änätin nätti luomu taimen

Lisäksi päivän aikana saatiin useita harjuksia niin kosken ylä- kuin alaosiltakin. Tänä vuonna oli harjuskanta selvästi parempi kuin aiempina vuosina, suurin harjus oli noin 40 cm ja tuollaisia reilut 25 cm kaloja tuli muutamia. Hitaasti kanta kasvaa parempaan suuntaan.

Änättikosken esittely sekä kalastussuunnitelman läpikänyti
Änättikosken esittely sekä kalastussuunnitelman läpikänyti

Loppupäivästä nousi vielä muutama 25-35 cm mittaisia luomutaimenia. Pääosin ne tulivat kapean väylän osalta sekä myös alhaalta sivu-uoman kohdalta.

Akonkoski -Pajakkakoski 23.6

Nyt Akonkoskelle menivät Kanervan kanssa ne kalastajat, jotka kalastivat ensimmäisenä päivänä Pajakkakosken. Ensin Kanerva kävi kaikkien kanssa läpi kuinka koskella tulee liikkua niin ettei häiritä kaloja liikaa. Jälleen levittäytyminen ympäri koskea ja yllättävän hyvin vielä löytyi aktiivisia harjuksia. Kyllä Akonkoskessa täytyy olla todella vahva harjuskanta että monelle päivllle jakautuneina kalastuspäivinä, vielä näin viimeisenäkin kalaa saadaan hyvin.

Markus ja Christian saivat mutta myös karkuuttivat useita komeita harjuksia. Tänään toimi selvästi hieman eriväriset nymfit eli selvästi yksinkertaiset, eikä niin selvää väripistettä omaavat perhot. Perukkeiden ohentaminen auttoi myös varmasti.

Luomutaimenet eivät ole liian yleisiä kaloja
Luomutaimenet eivät ole liian yleisiä kaloja

Tällä välin olin loppuporukan kanssa Pajakkakoskella ja yritimme löytää kalaa jokaisen perhoon. Se ei todellakaan ollut tällä kertaa helppoa. Vettä oli niin paljon että harvalla riitti kovassa virrassa kokemusta kahlaamisesta sen verran, että olisimme uskaltanet lähteä kahlaamaan Pajakkakosken keskiosaa. Reunavirrat oli jo ronkittu moneen kertaan, joten niistä ei enää saattaisi löytyä kovin helposti aktiivista kalaa. Tässä kohtaa voisi tehdä vain sen, että pienennetään perhoja ja ohennetaan perukkeita.

Mutta perhoissa taas tulisi olla painoa, jotta pääsisimme lähelle kaloja. No kompromissina oli hieman ohuempi peruke, painavat perhot ja lisäpainoja siimaan. Tällä tavalla löysimme muutamia kaloja lisää joten jokaiselle joitakin tapahtumia.

Joskus pienempikin kala on riittävä

Akulla oli vielä se unelma isommasta taimenesta. Sehän loi oppaalle painetta ja hetken mietittyäni kysyin Akulta että ” löytyykö upposiimaa?”. Löytyihän se joten kamojen vaihto, vahva peruke ja perhoksi Akulle valitsin pinkin chenille runkoisen noin 5 cm mittaisen liitsin. Tämä valinta siksi että kalat olivat jo nähneet kaikenlaisia kuulapäitä sekä streamereitä, joten jotain täysin erilaista pitäisi kaloille tarjota.

Menimme Akun kanssa sillan yläpuolelle sillalta katsottuna vasemmalle reunalla möljän päälle. Siinä on hyvä virran imu ja siellä pohjassa on kalaa. Eri asia on miten sen sieltä saisi kaivettua. Kävelimme möljän päälle ja jäimme yhdessä miettimään kalastustaktiikkaa. Valitsimme riittävän pitkän heiton kohti niskan kiveä, upotus ja niin syvältä kaivaminen, kuin mahdollista upposiimalla olisi.

Niinhän siinä lopulta sitten kävi että Aku huutaa että nyt on kala kiinni ja pienellä väysytyksellä haavitsen Akulle lopulta noin 40 cm taimenen. Vaikka kala ei ole suuri niin Akulle se oli henkisesti tärkeä saavutus. Se oli työvoitto monellakin tapaa etenkin Akulle, mutta miksi, sen kertomisen jätän tästä nyt pois.

Ei aina tarvitse saada jättitaimenta ollakseen omaan kalastukseen tyytyväinen
Ei aina tarvitse saada jättitaimenta ollakseen omaan kalastukseen tyytyväinen

Koko leiriturneemme ajan on (*)Kuivalihakundi ja Retkiruoat.fi olleet mukana matkassamme. Asiakkaat ovat saaneet kalastuspäivänlomassa nauttia Beef Jerkystä ja lounastauolla olemme syöneet Retkiruoat.fi maukkaita retkiruokia. Tässä linkki Retkiruokien sivuille. Kiitos molemmille!

Kuivalihakundin sekä Retkiruokien tuotteet mukana Palkesin reissuilla
Kuivalihakundin sekä Retkiruokien tuotteet ovat mukana Palkesin reissuilla
Lopuksi vielä asiakkaiden palauteita leiristä

Leiri oli erittäin onnistunut, kaikki saivat hyvin kalaa sekä oppivat tietysti ihan uusia asioita omien kalareissujen pelastamiseksi.Lentiiran lomakylä tarjosi taas parastaan, kiitos siitä! Käyttäkää Lentiiran lomakylän palveluja niin tiedätte mitä on hyvä kokonaisuus majoitus- sekä ruokapalveluja. 

Lentiiran lomakylä tarjoaa nyt teille lukijoille 10% alennuksen lomakylän on-line sivuilta koodilla Palkes23 kauden 2023 mökkimajoituksista

Tässä linkki Lentiran mökkien varaussivulle

Alla muutamia kommentteja meille lähetetyistä viesteistä. Kiitos kaikille leiriläisille, ilman teitä ei meillä olisi töitä. Nöyrin mielin siis otamme vastaan allaolevat kommentit ja parannamme vielä toimintaamme parhaamme mukaan. Tulemme jatkossakin tarjoamaan Kuhmon-Lentiiran alueella korkeatasoisia leirejä, olkaapa tarkkoina sillä niistä ilmestyvät tiedot Palkes Oy nettisivuille. Tästä linkistä löydät Palkesin kauden 2023 leirien ajankohdat.

Tämä postaus sisältää muutaman affiliate linkin, jotka ovat merkitty(*) merkillä. Niiden klikkaaminen ei aiheuta sinulle mitään kuluja ja minä saan siitä pienen korvauksen, jolla ylläpidän tätä blogia.

“Iso kiitos Petrille ja Kanervalle sekä kalakavereille unohtumattomasta kolmesta päivästä! Paljon tuli mukaan uusia oppeja ja kalatarinoita. Jatkokurssi ja nymfikeppi menivät nyt vahvaan harkintaan”. Tuukka V.

“Kiitos oppaille erinomaisista päivistä ja opastuksesta! Ja koko porukalle kiitos mukavasta seurasta!” Christian S.

“Kiitos kaikille seurasta minunkin puolesta ja iso kiitos Petrille ja Kanervalle, täs on sellanen olo et uskaltaa käydä itekseenkin käydä koittaas joella tulisko kalaa. Ja näemme varmasti vielä leirillä.” Jaakko S.

“Kiitos Petri ja Kanerva ensiluokkaisesta opastuksesta.Tipsejä jäi vaikka kuinka ja oma kalastus meni taas askeleen eteenpäin”. Jussi S.

Tästä pääset lukemaan aiemman Special Rapids leirin postauksen, jolla saimme useita isoja taimenia

 

Laitahan vinkit eteenpäin!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *